Uutiset

Tapani ja Luukkonen leijonapaitaan

Hämeenlinna. HPK:n hyökkääjä Susanna Tapani on nimetty naisten jääkiekkomaajoukkueryhmään, joka kohtaa Ruotsin kolme kertaa Finnkampen-tapahtumassa Maarianhaminassa elokuun lopussa. Naisleijonat kokoontuivat elokuun alussa Vierumäelle jää- ja testileirille.

Alle 17-vuotiaden maajoukkue pelaa Pohjanmaalla kolmoismaaottelut Ruotsia vastaan ja tähän ryhmään HPK:sta valittiin maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen.

Pelicansin taloudellinen tulos jäi tappiolle

Lahti. Jääkiekkoliigan Lahden Pelicans Oy:n liikevaihto putosi viime tilikaudella 1,1 miljoonaa euroa 5,7 miljoonaan euroon ja yhtiön tulos painui tappiolle 262 000 euroa.

–  Merkittävin syy tappiolliseen tulokseen on lipputulojen jääminen edellisestä vuodesta 560 000 euroa, josta runkosarjan osuus oli reilu puolet, yhtiön toimitusjohtaja Ilkka Kaarna sanoi tiedotteessa.

Pelicans Oy:n puheenjohtajana jatkaa Pekka Ilmivalta ja hallituksessa jatkavat Sami Kallinen, Tomi Veijalainen, Jarno Lindeman ja Tommi Kurkaa. Uutena jäsenenä hallitukseen nousi Pasi Nurminen. STT

Tukonen iski hattutempin Linzin verkkoon

Helsinki. TPS aloitti jääkiekon CHL-liigakauden 6–1-voitolla itävaltalaisesta Black Wings Linzistä Turussa. Lauri Tukonen iski hattutempun runsaassa 24 minuutissa ja teki turkulaisten kolme ensimmäistä maalia.

Jerry Ahtola, Harri Tikkanen ja Ilkka Pikkarainen tekivät TPS:n muut maalit. Linzin ainoa maali syntyi vajaat seitsemän minuuttia ennen päätössummeria, kun Rob Hisey ohjasi Marc-Andre Dorinin laukauksen maaliin. STT

Mikko Mäentausta eteni jatkoon EM-esteratsastuksessa

Aachen. Mikko Mäentausta ja Eternety D etenivät 50 parhaan joukkoon ja perjantai-illan välieriin esteratsastuksen EM-kisassa Saksan Aachenissa. Ratsukko on 38. sijalla 8,75 virhepisteellä.

Joukkuekilpailussa johtoon nousi Ranska (5,70) ennen Hollantia (7,82) ja Saksaa (8,40). Yksilökilpailun kärjessä ovat Ranskan Penelope Leprevost ja Flora de Mariposa ilman virhepisteitä.

Henri Kovácsin Lennox Luis hyppäsi torstain radan ilmavasti ja helpon tuntuisesti yhdellä aikavirheellä ja kahdella pudotuksella. Ratsukko on kahden päivän jälkeen 71. tilalla kokonaistuloksella 20,95 virhepistettä.

Suomen joukkueesta Satu Liukkonen ja Sebastian Numminen joutuivat sivuun jo ennen torstain kilpailuja, mikä kariutti Suomen mahdollisuudet joukkuekilpailussa. Liukkosen tamma Celestine ja Nummisen ratsu Cue Channa eivät pystyneet loukkaantumisten takia kilpailemaan. STT

Asiasanat

Päivän lehti

7.4.2020