Uutiset

Tarkkuusalkometrejä vesiliikenteen valvontaan

Poliisi pyrkii saamaan juhannukseksi muutaman tarkkuusalkometrin vesiliikennettä valvoviin rajavartioston ja poliisin aluksiin. Toistaiseksi tarkkuusalkometrejä on käytössä vain poliisiasemilla noin sadalla paikkakunnalla. Autoissa poliisilla ei ole tarkkuusalkometrejä.

Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta kertoo, että hankitut siirreltävät tarkkuusalkometrit eivät toistaiseksi täytä poliisin vaatimuksia. Sen takia vanhoja tarkkuusmittareita on testattu ja niitä pyritään saamaan muutamia veneisiin.

Suomi, Ruotsi ja Norja kilpailuttivat yhdessä tarkkuusalkometrit ja päätyivät ruotsalaiseen laitteeseen. Suomeen niitä ostettiin viisikymmentä, mutta toistaiseksi laitteet makaavat varastossa käyttämättöminä puutteittensa takia. Projekti käynnistettiin jo kaksi vuotta sitten.

Rajavartiolaitokselle tarkkuusalkometrejä annetaan käyttöön sen takia, että se on ahkerimmin liikkeellä valvomassa rannikkovesien liikennettä. Joku mittareista saatetaan sijoittaa sisävesillekin.


Puhallus tai verikoe

Liikennevalvonnassa poliisi puhalluttaa kuljettajia seulonta-alkometreillä. Mikäli lukema ylittää tieliikenteessä puoli promillea (0,22 milligrammaa litrassa uloshengitysilmaa) ja vesillä yhden promillen, kuljettaja viedään joko verikokeeseen tai poliisiasemalle puhaltamaan tarkkuusalkometriin. Puhaltamisesta voi kieltäytyä, verikokeesta ei. Vastahakoiselta tai kaatokännissä olevaltakin siis saadaan aina oikeudessa pätevä tulos veren alkoholipitoisuudesta.

Markkinoilla on lukuisia erilaisia kotikäyttöön tarkoitettuja alkometrejä, joiden hinnat vaihtelevat muutamasta kympistä useisiin satoihin euroihin. Poliisinkin käyttämällä polttokennotekniikalla toimivat mittarit ovat kohtalaisen luotettavia, mutta ne ovat myös varsin kalliita. Marketmittareihin luottaminen voi hyvinkin käydä kortin päälle.

Tarkkuusalkometrissä käytetään kahta erilaista mittausmenetelmää eli elektrokemiallista kennoa ja infrapunamittausta yhdessä. Lisäksi laitteessa on 0,45 milligrammaa alkoholia litrassa sisältävää vertailukaasua, jonka avulla laite tarkistaa mittaustulostaan.

Seulonta-alkometreissä on polttokenno, joka hajottaa puhallusilmassa olevan alkoholin sähkökemiallisesti ja mittaa ilman sähkönjohtavuuden. Halvoissa kotimittareissa käytetään puolijohteita, joiden tarkkuus vähenee alkoholimäärän kasvaessa ja toistuvissa puhalluksissa. (HäSa)