Uutiset

Tarmo sai riveihinsä ensimmäiset karatekat

Vasta 112-vuotiaanakin voi innostua karatesta. Näin on käynyt perinteikkäälle yleisseuralle Hämeenlinnan Tarmolle, jonka riveissä harrastetaan nykyisin myös vauhdikasta kamppailulajia. Uuden jaoston päävalmentajana on vuoden 1994 maailmanmestari Sari Laine, joka yhdessä Niko Hämäläisen kanssa luotsaa neljää jo kansainvälisissäkin kisoissa menestynyttä karatekaa.

Tarmon karatetiimin menestynein ottelija on Turkissa asuva Melis Ayse Abat, joka kuuluu Suomen naisten maajoukkueeseen. Abat on muun muassa sarjan alle 68 kiloa Turkin mestari ja EM-kilpailujen joukkuehopeamitalisti.

Nuorempaa Tarmon karatekaartia edustavat puolestaan Veeti Viitala, Aaro Ahlgren ja Henri Weck.

Tarmon karatekat edustivat aiemmin Hämeenlinnan Karateseuraa. Tarmon karatejaoston taloudesta vastaavan Ari Viitalan mukaan seuran vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi valmennuksellisten syiden takia.

– Treenimäärät entisessä seurassa eivät enää riittäneet kansainväliselle tasolle pyrkiville ottelijoillemme. Heillä on tavoitteena menestyä 3–5 vuoden tähtäimellä entistä kovemmissa kansainvälisissä kisoissa, kertoo Viitala.

Joulukuun alussa perustettu Tarmon karatejaosto aloittelee toimintaansa pienellä porukalla. Päävalmentaja Sari Laine ei usko seuransa järjestävän alkeiskurssejakaan ihan lähiaikoina.

– Aloitamme jo valmiilla kisatiimillä, johon on tulossa vielä ainakin pari tyttöä. Alkeiskursseja meillä ei ole suunnitelmissa ainakaan vielä ensimmäisen puolen vuoden aikana, Laine arvelee.

Perinteikkäälle Tarmolle karatejaoston perustaminen on taas muutama uusi värssy historiaan. Reilun tuhannen jäsenen seurassa on karatejaoston lisäksi yleisurheilujaosto, suunnistusjaosto, aikuisurheilujaosto, keilailujaosto, pyöräilyjaosto ja voimailujaosto.

Tarmon hallituksessa karaten liittäminen seuran lajikirjoon ei aiheuttanut minkäänlaista parranpärinää. Karatekoiden harjoituksia keskiviikkona Seminaarin koululla seurannut Tarmon puheenjohtaja Kalevi Kilpi uskoo uuden jaoston vain piristävän seuransa menoa.

– Karatekat itse ottivat meihin yhteyttä ja halusivat tulla tarmolaisiksi. Ja sehän sopi meille vallan hyvin. Uudet tuulet piristävät heidän harjoitteluaan ja toivottavasti he myös menestyvät kisoissaan. Sehän olisi meille kaikille vielä piste iin päälle, Kilpi pohtii.

Karatea on harrastettu Hämeenlinnassa jo pitkään. Lajin pioneeriseura paikkakunnalla on kamppailulajiseura Kushin-Kan, joka täyttä ensi vuonna 40 vuotta. Hämeenlinnan Karateseura perustettiin vuonna 2006. HäSa

Asiasanat