Uutiset

Tarmon junioreiden …mitalijuhlat jatkuivat

Hämeenlinnan Tarmon Joonatan Veijola jatkoi seuransa kultajuhlia Youth Athletics Gamesissa ja hyppäsi P11-korkeudessa voittoon ennätyksellään 145. Parikilpailussa tuli toinen kulta Johannes Maetoloan (8:s) kanssa.

Lauantaina Tarmo otti Espoon Leppävaarassa (13-17-vuotiaat) ja Helsingin Eläintarhan kentällä (9-12-vuotiaat) neljä kultaa ja yhteensä kuusi mitalia. Sunnuntaina mitaleja tuli viisi lisää. YAG on Suomen suurin nuorten yleisurheilutapahtuma.

Veijola oli ottanut Eino Vuoren kanssa lauantaina jo kaksi joukkuepronssia ja edennyt sekä pituudessa että kuulassa finaaleihin. Niissä sijoitukset olivat viides (pituus 439) ja yhdeksäs (kuula 8,24).

Jenniina Virtanen (T9) ylsi 1000 metrin kävelyssä pronssille ja Silja Toivonen (T11) neljänneksi vajaan sekunnin pronssista.

Finaaleihin edenneistä Maryana Ishanova oli T10-pituuden seitsemäs sekä T11-kuulassa joukkuekullan voittaneet Silja Toivonen kahdeksas ja Viivi Kuosmanen kahdestoista.

Turunen hopeaa ja Yrjölä pronssia

Myös Leppävaarassa mitaliketju sai jatkoa, kun P15-kiekon voittanut Oskari Turunen työnsi kuulassa hopealle tuloksella 13,80 ja P14-keihäässä Aleksi Yrjölä kiskaisi pronssille ennätyksellään 49,45.

Sanni Prittinen ja Iida Lehtonen etenivät T13-60 metrin aidoissa 40 juoksijan alkueristä finaaliin, jossa Prittinen aitoi neljänneksi (9,77) ja Lehtonen kuudenneksi (9,93).

P14-sarjassa ennätyksillään Eemeli Tikkanen oli 800 metrillä seitsemäs (2.15,01) ja pituusfinaalissa Olli-Oskari Suonmaa yhdeksäs (483).

Viime vuonna Tarmo sai samoista kisoista kaksi mitalia.

– Olemme panostaneet laajalla rintamalla urheilullisuuteen ja kilpailemiseen. Yksitoista mitalia ja kymmenkunta pistesijaa on todella kova suoritus näistä kisoista. Mukana oli yli 1200 kilpailijaa. Koko kolmenkymmenen urheilijan joukkueemme suoriutui hienosti, sanoi Tarmon valmennuskaksikko Harri Ihaniemi ja Ville Vepsä.

Kantahämäläisistä pistesijoille ylsivät myös Riihimäen Kiskosta Anni Siirola N17-kiekossa, jossa hän sai hopeaa ennätyksellään 38,84 ja Hanna Honkonen T10-kuulassa (8:s) sekä Janakkalan Janasta Onni Ruokangas P10-keihäässä (5:s). (HäSa)

Asiasanat