Uutiset

Tarmon nopeimman kausi jää väliin

Sampo Kiviharju, 28, oli Tarmon ykköspinkoja viime kesänä ja vielä hallikaudella. Tämän kesän kisat hän joutuu kuitenkin jättämään väliin. Kiviharjun polven eturistiside katkesi salibandyssä maaliskuun alussa ja se toi pitkän tauon urheilemiseen.

Vaivoitta ei ole päässyt myöskään Tarmon tämän hetken nopein nainen Noora Kauranen. 18-vuotias Kauranen on pystynyt juoksemaan, mutta ei aitakisoja. Nivusvaiva on ollut aitomisen riesana.

Sampo Kiviharjusta tuli pikajuoksija oikeastaan vahingossa. Hänen ykköslajinsa oli pitkään salibandy niin kuin koko Kiviharjun veljeskvartetin (Juuso, Anssi, Sampo ja Samuli).

– Kolme vuotta sitten kesällä kysyin faijalta (Pekka Kiviharju), olisiko Kaurialassa tiedossa yleisurheilukisoja. Viikon päästä oli Tarmon tähtikisat. Sain hoidettua lisenssin ja edustaa Tarmoa. 100 metrin kisan piti jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi juoksukisakseni. Sitten jäin kuitenkin lajiin koukkuun, Sampo selvittää hymyssä suin.

Hänen 100 metrin ennätyksensä on 11,14 viime kesältä. Reippaaseen myötätuuleen meni 11 sekunnin rajakin jo rikki (10,98). 200 metriä Kiviharju pinkoi hallissa 22,41. Ulkona se matka on mennyt aikaan 22,65.

– Nyt minulla on edessä vielä ainakin puolen vuoden kuntoutus. Radalle palaan ensi kesänä. Juokseminen on hauskaa ja mukava on edustaa Tarmoa. Kiva olisi rikkoa satasella 11 sekunnin raja ja 200 metrillä juosta alle 22 sekunnin.

Salibandyn Sampo Kiviharju aikoo nyt jättää. Ei kuitenkaan välttämättä loukkaantumisensa takia.

– Perhe, koulu ja pikajuoksu. Salibandy jää, kun muutan Poriin opiskelemaan, tuleva lentäjä ja ukkomies tiivistää.

Hän opiskelee lentäjäksi Suomen Ilmailuopistossa ja purjehtii avioliiton satamaan viikon päästä.

Urheiluperhe

Ei ole ihme, että Juuso, Anssi, Sampo ja Samuli Kiviharju urheilevat. Heidän isänsä Pekka Kiviharju on nimittäin tarmolainen urheilun todellinen monitoimimies.

– Olen juossut kilpaa Tarmossa tauotta 55 vuoden ajan. Olen kilpaillut yli 40 lajissa ja aina olen tykännyt urheilla, Pekka Kiviharju vakuuttaa.

Hänen 100 metrin ennätyksensä on 11,2, 200 metrin 22,4, 400 metrin 49,3, 800 metrin 1.51,5 ja 1 500 metrin 3.52,8. Niillä pokkailtaisiin palkintoja tänäkin päivänä kansallisissa kisoissa. SM-hopeaa Kiviharju juoksi Tarmolle 4×800 metrin viestissä yhdessä Olli Karhin. Mikko Moision ja Heikki Itkosen kanssa. Kiviharju oli legendaarisen 1970-luvun kvartetin ankkurina.

– Minun tulokseni oli otettu käsiajalla, joten kyllä poika meni edelle satasella ja 200 metrillä. Mielestäni Sampon pitäisi juosta myös 400 metriä, Se olisi hänen paras matkansa, arvioi isä-Pekka.

Hän on itse juossut täyden ratakierroksen kisan 178 kertaa.

– Ja joka kerta pelkäsin sitä matkaa, Pekka naurahtaa lajille, jossa maitohapot tulevat väkisinkin hyväksi ystäväksi.

Kiviharju on myös valmentanut – pikapinkojista maratoonareihin – ja valmentaa yhä. Hänen mielestään suomalaisella pikajuoksulla pyyhkii nyt paremmin kuin kestävyysjuoksulla.

– Pikajuoksuissa on mukana myös paljon harrastajia, vahvistaa Sampo Kiviharju.

Nivusvaiva riesana

Noora Kauranen on myös monipuolinen yleisurheilija. Hänen 100 metrin ennätyksensä on 12,49, 200 metriä on mennyt aikaan 25,60, 100 metrin aidat (naisten korkeus) 14,79 ja matalilla aidoilla 14,40. Pituuttakin Noora on leiskauttanut 534. Voikin olla, että hänestä tulee vielä kelpo ottelija.

– Tarkoitukseni oli otella Kalevan kisoissa, mutta se taitaa nyt jäädä väliin. Aidoissa viime kausi meni pieleen nilkkavamman takia. Nyt kaikki näytti hyvältä kunnes ennen kesän ensimmäisiä kisoja nivus alkoi vaivata, Tiina Vilmi-Kerälän valmennettava kertoo.

Kauranen kilpailee tänä kesänä 19-vuotiaiden sarjassa. Ikäluokan SM-kisat pidetään Lappeenrannassa elokuussa.

– En ole vielä niitä kisoja miettinyt. Riippuu kunnosta, mihin lajeihin osallistun, hän kertoo.

Lyseon lukiossa opiskeleva Kauranen aikoo päästä yleisurheilijana niin pitkälle kuin rahkeet riittävät.

– Realistista on ajatella, että voin pärjätä hyvin kansallisella tasolla. Unelmanani on päästä edustamaan Suomea, Noora pohtii. (HäSa)

Hämeen Sanomien urheilusivuilla julkaistaan juttusarja 110-vuotiaan Hämeenlinnan Tarmon yleisurheilusta.

Asiasanat