Uutiset

Tarmon nuoret onnistuivat piiriottelussa

Hämeenlinnan Tarmo isännöi tiistai-iltana 17-vuotiaiden neljän piirin ottelua Kaurialan kentällä ja Hämeen joukkueessa oli mukana kahdeksan tarmolaista, jotka onnistuivat hyvin lajeissaan. Kaikki ylsivät mitalipallille.

Tarmolainen lajivoittaja oli Jutta Ylitalo, joka taivutti seipäässä uuden ennätyksensä 330.

-Tänään hyppy kulki alusta asti hyvin. Kausi ei ole ollut kovin hyvä, kun keväällä olin nilkkaleikkauksessa ja harjoittelu jäi vähälle. Kolmiloikka ja aitajuoksu ovat periaatteessa päälajejani, mutta tänä kesänä seiväshyppy on ollut päälaji ja se onkin kulkenut hyvin, kertoi tyytyväinen seiväsvoittaja.

Seiväshypyssä Hämeelle kaksoisvoiton varmisti 14-vuotias tarmolainen Nea Hyvärinen, joka juoksi toiseksi myös 300 metrin aidoissa uudella ennätyksellään 44,91. Aitakisan voitti Euran Raikun Meeri Filppula myös ennätyksellään 43,99.

Korkeudessa Ville Koskela ylitti 186 ja oli myös kakkonen tasatuloksella voittaja Lauri Lehtosen (KanksLei) kanssa. 300 metrin aidoissa Koskela juoksi uuden ennätyksensä 42,47.

-Aidat kulkivat todella hyvin ja aika on A-luokan tulos. Korkeudessa aitajuoksu painoi, en palautunut riittävästi, mutta tulos ja sijoitus olivat ihan ok. Juoksen ennen SM-kisoja vielä Viialassa pika-aidat, joka on todennäköisesti SM-ohjelmassani korkeuden ja pitkien aitojen lisäksi, kommentoi Koskela omaa kokonaisuuttaan.


Kauranen jatkoi vahvasti

Noora Kauranen jatkoi vahvaa kauttaan etusuoralla ja kolmas sekä satasen sileällä että aidoissa. 100 metriä meni uuteen ennätysaikaan 12,61 ja aidat 14,78. Satasen voitti Kuortaneen Kunnon Anna Hämäläinen hyvällä ajalla 12,17 ja aidat Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske 14,05.

-Viikonlopun DN-gala painoi vielä, jalat olivat väsyneet ja verryttelyssä loukkasin lisäksi nilkkaani. Ei ollut helppoa, mutta todella hienosti meni, hyvät ajat. Kunto näköjään riittää. Nyt kulkee ja tästä on hyvä lähteä SM-kisoihin, jutteli iloinen Kauranen, joka tuli Ylitalon kanssa Tukholman nuorisokisoista Kaurialaan.

Tarmolaisista mitalipallille nousivat myös kiekossa kolmanneksi tuloksella 36,59 heittänyt Vilma Virtanen, pituuden kolmoseksi viimeisellä hypyllään (628) noussut Mikael Reuna ja kolmiloikassa myös kolmanneksi uudella ennätyksellään 11,03 venynyt Vilma Lahti.

-Tämä oli toinen loikkakisani tänä vuonna. En ole paljon tätä treenannut, joten todella tyytyväinen olen uuteen ennätykseen, joka vei myös uudelle metriluvulle. Pika-aidat on päälajini ja sen juoksen myös SM-kisoissa, kertoi Vilma Lahti.

Tarmolaisista illan päättäneissä viesteissä (4x100m) juoksivat Vilma Lahti, Mikael Reuna ja Harri Ihaniemi, joka henkilökohtaisella satasella juoksi ajan 11,59. Hämeen pojat olivat ajalla 43,79 kakkosia ja tytöt kolmansia ajalla 50,63. Etelä-Pohjanmaa voitti molemmat viestit (42,94 ja 49,60).

Häme voitti piiriottelun pistein 319 ennen Etelä-Pohjanmaata (305) ja Varsinais-Suomea (300). Satakunta jätettiin neljänneksi.

Kilpailujen johtaja Olavi Vuorinen oli kiireisen illan jälkeen tyytyväinen.

-Tarmolaiset suoriutuivat hyvin, sekä urheilijat että järjestelyorganisaatio. Illan aikana vietiin kaikki lajit läpi, mutta aikataulu piti täsmälleen. Mukaan oli ilmoittautunut 265 urheilijaa, summasi Vuorinen piiriottelua. (HäSa)