Uutiset

Tarvitaan rautaperse ja valpas mieli

Hämeenlinnalaisella Eero Puhakalla ei ole ihan heppoiset istumalihakset. Vuorokausi putkeen moottoripyörän satulassa ja tuhat mailia eli noin 1600 kilometriä suomalaista tienvarsimaisemaa ei tuonut hiertymiä eikä kovin pitkäkestoista väsymystäkään.

Ei siis mitään, mitä yksi hyvinnukuttu yö ei parantaisi. Tämä tuli testatuksi juuri ennen juhannusta.

– Lähdin ajamaan illalla, suoraan nukkumasta. Ajon jälkeen nukuin hyvät yöunet. En sitä paitsi lähtenyt reissuun kylmiltäni. Minulla oli kesältä takana jo 8 000 ajokilometriä. Ja paljon liikuntaa; rapakuntoisen ei auta tällaiselle reissulle lähteä, Puhakka tähdentää.

Vaikka Puhakka ja Joensuusta ajoseuraksi lähteneet Pekka Naumanen ja Esa Moisio nauttivat Suomen-kierroksesta täysin siemauksin, mikään kesäinen piknik tämänkaltainen maraton-ajelu ei ole.

– Ajaminen on fyysisesti raskasta. 24 tunnin skarppina pysyttely vie voimia, Puhakka sanoo.

Varottava on paitsi hirviä ja muuta metsänväkeä, myös – ja erityisesti – autoilijoita.

– Autoilijat ajavat liian pienillä turvaväleillä. Jos tulee äkkipysäys, auto jyrää päälle.

Satulasta näkyy erilainen Suomi

Homman nimi on Yhdysvalloissa keksitty kestävyysajo ja yhdistys nimeltä Iron Butt Association, joista Eero Puhakka kiinnostui internetsivuja ja moottoripyörälehtiä selatessaan. Yhdistyksen nimen voi suomentaa roheasti Rautaperseeksi.

Puhakka, Naumanen ja Moisio pohtivat noin viittä eri reittivaihtoehtoa ja päätyivät noin 1 700 kilometrin lenkkiin. Puhakka ajoi Lahden ja Mikkelin kautta Joensuuhun, mistä kaikki kolme jatkoivat Nurmeksen ja Kajaanin kautta Ouluun, Kokkolaan, Vaasaan ja edelleen Raumalle, Turkuun, Tampereelle ja Hämeenlinnaan. Moisio ja Naumanen ajoivat vielä takaisin Joensuuhun.

Raati selvittää lyhimmän matkan karttapisteiden välillä, joten kolmikko ajoi varmuuden vuoksi vähän ylimääräistä.

– Fiilinki oli niin hyvä, että kiekkasimme Tampereen kautta. Pääsimme pätkän moottoritietä, Puhakka nauraa.

Vauhti ei kuitenkaan ole matka-ajon tarkoitus. Puhakka itse lähti kokeilemaan omia henkisiä ja ruumiillisia voimavarojaan. Hän muistuttaa, että moottoripyöräily on ihan muuta kuin ”etupyöräkeulimista”.

– Moottoripyöräillessä näkee Suomea eri tavalla kuin autosta. Pyörän selästä haistaa juhannusruusut ja muut kesän tuoksut.

Paljon taukoja ja kevyttä muonaa

Puhakka, Naumanen ja Moisio ajoivat 1 700 kilometriään niin taiten, että saapuivat Hämeenlinnaan 20 minuuttia ”etuajassa”. Ajosuunnitelma toimi hyvin.

– Pidimme pisimmillään 25 minuutin mittaisia taukoja. Mieluummin sitä pysähtyy tiheästi kuin ajaa putkeen pitkiä matkoja ja väsyttää itsensä, Puhakka sanoo.

Myös ruokapuoli oli etukäteen mietitty tarkasti. Matkalla kului kahvia, teetä, banaaneja, energiapatukoita, kivennäisvettä ja urheilujuomia. Raskas ruoka jätettiin pois.

– Huoltoasemilla katselimme kuola valuen, kuinka muut vetelivät lehtipihvejä. Vireyden kannalta oli kuitenkin välttämätöntä pitää ruokalista kevyenä.

Rankan ja pihvittömän vuorokauden vastapainoksi kesäteillä liikkuva moottoripyöräilijä saa unohtumattomia elämyksiä.

– Oli hienoa ajaa itärajan tuntumassa aamuyöstä, kun aurinko paistoi sivultapäin. Aamuyöllä ei ollut liikennettäkään: ajoimme Joensuusta Ouluun tyhjää tietä.

Toista kesää uudelleen satulassa

Puhakka istuu metallipollensa satulassa toista kesää. Vuosi sitten hän aloitti ajamisen uudelleen 30 vuoden tauon jälkeen.

– Perheellisen liikkumaväline on auto. Mutta nyt tenavat ovat isoja ja heillä on omat ajokortit, Puhakka hymyilee.

Hänellä on vakaat aikeet ottaa keikka uusiksi, mutta jatkokeikka jää suosiolla ensi kesälle.

– Ehkä silloin harkitsen 1 500 mailin ajoa 36 tunnissa – tai peräti 2 000 mailia 48 tunnissa, hän hykertelee. (HäSa)