Uutiset

Tarvitaanko halpajunayhtiöitä?

Junalla matkustaminen on kalliimpaa ja vaikeampaa kuin lentämällä. Matkustaja, joka kantaa huolta energiasta ja ilmastosta, valitsee kulkuvälineekseen ulkomaille junan. Kansainvälisiä junamatkoja ei kuitenkaan paljon mainosteta lukuun ottamatta interrail-lippuja ja luksusjunamatkoja. Lisäksi junan valitseminen verottaa kukkaroa enemmän kuin lentäminen.

– Matkatoimistot pääsevät lentoyhtiöiden varausjärjestelmiin, jolloin niiden on kustannustehokasta myydä lentolippuja, kertoo markkinointijohtaja Terhi Hakulinen matkatoimisto Kaleva Travelista.

Syitä lentämisen halpuudelle on muitakin. Ala on vähitellen siirtynyt tiukasta valtiollisesta valvonnasta vapaan kilpailun piiriin. Säännöstelyn purkaminen on halpalentoliikenteen menestyksen takana.

– Junalipun hinta esimerkiksi Suomesta Eurooppaan koostuu useilta rautatieyhtiöiltä ostettavista palveluista – silloin on vaikea kilpailla halpalentoyhtiöiden hintojen kanssa, VR:n tiedottaja Kaisa Keronen kertoo. (HäSa)

Lisää aiheesta maanantain Hämeen Sanomissa.

Päivän lehti

2.6.2020