Uutiset

Tasan ei käy ulkonäköpaineet

On muodikasta olla metroseksuaali. Näin kerrotaan jalkapalloilija David Beckhamilla kuvitetuissa muotijutuissa. Metroseksuaali on mies, joka ei häpeile hoitaa ulkonäköään eikä kavahda kauneudenhoitoon perinteisesti liitettyä naisellisuutta. Ilmiön erinomaisuutta perustellaan sen tasa-arvoisuudella: naisten on aina pitänyt pynttäytyä, joten nyt miehenkin tulee puleerata itseään tuntikausia. Eikös vaan olekin reilua.

On varmaan eräänlaista tasa-arvoa, että jos yksi kärsii, on toistakin piinattava. Eri asia on, edistävätkö kasvavat ulkonäköpaineet ja niiden puristuksessa murenevat itsetunnot kenenkään onnellisuutta.

Syömishäiriön kourissa painivaa tyttöä ei juuri lohduta, jos naapurin Pertsalla olisivatkin aurinkopuuterit vähän vinksallaan.

Buumi ei ole tavoiteltavaa tasa-arvoa, se on korkeintaan kummallisella perusteella määriteltyä tasapuolisuutta. Todellisuudessa on kyse ulkonäkökeskeisyyden tunkeutumisesta niidenkin ihmisryhmien elämään, jotka ovat aiemmin siltä säästyneet, sen ulottautumisesta niillekin elämänalueille, joilla ulkonäkökysymykset eivät aiemmin ole olleet merkityksellisiä.

Keskustelu metroseksuaalisuudesta herättää aiheellisen kysymyksen siitä, onko naisten ja kauneudenhoidon välille mielikuvissa muodostunut kytkös sittenkään oikea ajatusmalli. Se rikkoo hyvällä tavalla mieheyden ja feminiinisyyden yhdistämiseen liittyviä ennakkoluuloja.

Kysymykselle ulkonäön perimmäisestä merkityksestä tai merkityksettömyydestä keskustelu sen sijaan on täysin kuuro.

On hyvä, jos mies saa meikata silloin kun se hänestä itsestään tuntuu hyvältä. Jos miehen on pakko meikata kohdatakseen hyväksyntää, se on surullista. Naisen ulkonäön ja hänen kohtaamansa hyväksynnän suhde on niin itsestäänselvä, että sen surullisuutta on enää vaikea huomata.

Kosmetiikan myyntiä miesten kauneudenhoitobuumi varmasti lisää, ja se lieneekin muotivillityksen perimmäinen tarkoitus. Ei ole sattumaa, että muoti-ilmiö velvoittaa miehiä huolehtimaan ulkonäöstään. Jos vaikuttimena olisi pelkkä tasa-arvo, muoti-ilmiö voisi yhtä hyvin kehottaa naisia lopettamaan ulkonäöstä huolehtimisen. Mutta kuka kosmetiikkatuotteita silloin ostaisi? Millä rahalla kauneuskirurgin lomamatka maksettaisiin?

Ulkonäöstä huolehtiminen on parhaimmillaan piristävä ja hauska asia. Se voi toimia tapana osoittaa itselleen arvostusta ja huolenpitoa.

Ilmiö voi kuitenkin kääntyä myös toisin päin. Kun ilonaiheesta tulee painostava pakko, katoaa ilo. Jos ulkonäköä ei trimmaa, putoaakin hyväksyntää mittaavan riman alle. Ja rima nousee koko ajan.

Jos tasa-arvoa halutaan luoda, sen voisi aloittaa vaikkapa lopettamalla ulkonäön perusteella tapahtuvan jaottelun. Ei ole lainkaan selvää, mikä oikeastaan on kaunista ja mikä rumaa. Kuka ne ulkonäkönormit sanelee? Miksi pitää näyttää juuri lipevältä jalkapalloilijalta ollakseen hyvännäköinen?

Heta Lievonen

Kirjoittaja on Hämeen Sanomien toimittaja.

Päivän lehti

3.4.2020