Uutiset

Tasoristeysten varoituslaitteissa ongelmia

Laajat sähkökatkot ovat hiljentäneet tasoristeysten varoituslaitteita ympäri maata.

Rautateiden tasoristeyksien varoituslaitteet eivät ole toiminnassa alueilla, joilla sähkökatkot jatkuvat, sillä myös tasoristeysten varavoima on loppunut. Tällaisia risteyksiä on Liikenneviraston mukaan arviolta toista sataa Länsi-, Sisä- ja Lounais-Suomen alueella.

Varoituslaitteiden ollessa pois käytöstä autoilijoita pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta tasoristeysalueilla.

Myrskytuulen kaatamat puut ovat aiheuttaneet sähkökatkoksia Hämeessä myös tänä aamuna. Aamukymmenen aikaan Hämeenlinnassa oli vikakeskeutyksessä noin 1800 kotitaloutta. (HäSa)