Uutiset

Tästä kylästä ebola levisi Sierra Leoneen

 
Tuskin WHO oli ehtinyt julistaa ebolaepidemian päättyneeksi Länsi-Afrikassa, kun Sierra Leonessa ilmeni uusi tartuntatapaus. Valokuvaaja Janne Körkkö matkasi halki Sierra Leonen ja selvitti, miten epidemia sai alkunsa ja mitä uuden estämiseksi on tehty.
 
Oli keskiviikkopäivä, kun Falla Bockanie kertoi voivansa huonosti ja valitteli kovaa päänsärkyä. Myöhemmin samana päivänä hän löytyi kuolleena vuoteestaan. 
 
Boidun kylässä Sierra Leonessa asunut Bockanie oli tunnettu ja kunnioitettu henkiparantaja, selvännäkijä ja synnytyslääkäri. Kun verenvuotokuume ebola alkoi levitä Guineassa keväällä 2014, epätoivoiset sairastuneet pyysivät hänen apuaan. Lopulta Bockanie sairastui itsekin, toi taudin Sierra Leoneen ja käynnisti maassa yli puolitoista vuotta kestäneen tuhoisan epidemian. 
 
Kun Maailman terveysjärjestö WHO ilmoitti viime marraskuussa viimeisestä ebolatapauksesta Sierra Leonessa, koko maa huokaisi helpotuksesta. 
 
Ilo oli kuitenkin vain väliaikainen. Tämän vuoden alussa nuori opiskelijanainen kuoli ebolaan, vain tunteja sen jälkeen, kun WHO oli julistanut epidemian lopullisesti päättyneeksi Sierra Leonessa. 
 
Nyt maassa pelätään uutta epidemiaa. Edellisen aikana sairastui lähes 14 000 ihmistä, joista kuoli melkein 4 000. Miten tauti pääsi leviämään niin helposti? Miten uusi epidemia estetään?
 
Kun Falla Bockanie kuoli, sadat ihmiset läheltä ja kaukaa osallistuivat hänen hautajaisiinsa. Sierra Leonessa on tapana, että ruumis pestään ennen hautaamista ja hautajaisissa vainajaa kosketellaan ja suukotellaan. Ebola leviää ruumiinnesteiden ja niihin tahriintuneiden pintojen välityksellä. WHO:n arvion mukaan jopa 365 ihmistä sairastui ja kuoli Bockanien hautajaisten seurauksena.
 
Tutkijoiden mukaan hautajaisperinteet Sierra Leonessa ovatkin muuttuneet ebolan myötä, ehkä pysyvästi. Enää ruumista ei pestä ja säilytetä kaukaa tulevia hautajaisvieraita varten. Vainajaa ei kosketella, hautajaiset ovat pienempiä ja jäähyväiset maltillisempia.
 
Bockanien hautajaisvieraiden mukana ebola levisi nopeasti muihin kyliin ja kaupunkeihin, kuten läheiseen Koindun kaupunkiin. Koindussa on kauppoja, majatalo sekä maahanmuuttoviraston toimisto. Rajavalvonnan resurssit ovat kuitenkin vaatimattomat. 
 
Maahanmuuttoviraston alueellinen johtaja Josef Koroma pitää toimistoa savimajassa.
 
– Ihmiset, taudit ja huumeet liikkuvat rajojen yli lähes täysin vapaasti. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta pysäyttää ihmisvirtaa muista maista, Koroma kertoo.
 
Kun ebola kulki  rajan yli Guineasta Sierra Leoneen, koko Kailahunin maakunta rampautui täysin. Kaikki viime vuosien merkittävimmät kehityshankkeet, kuten sähköverkon, tiestön ja koulujen rakentaminen, pysähtyivät. Kriisin aikana vain hautausmailla riitti töitä. 
 
Kailahunin kaupungissa asuvat Ernest ja Paolo Conteh työskentelivät epidemian aikana haudankaivajina. Töitä riitti, etuja ei. 
 
– Emme saaneet palkkaakaan yli seitsemään kuukauteen. Meidän oli silti pakko saada epidemia päätökseen, joten emme voineet lopettaa, Paolo Conteh kertoo. 
 
Ernest ja Paolo Conteh ovat poikkeuksellisia, sillä he pysyivät terveinä. Ernestin mukaan lähes 80 prosenttia hautausurakoitsijoista sai tartunnan ja kuoli tietämättömyyden ja huonojen varusteiden takia. 
 
25. toukokuuta 2014 ebola saavutti Sierra Leonen kolmanneksi suurimman kaupungin, Keneman. Tauti oli tuolloin matkannut yli sata kilometriä Guinean rajalta tartuttaen satoja ihmisiä, mutta vasta Kenemassa se tunnistettiin ebolaksi. 
 
Taudin varmistuttua Sierra Leonen hallitus, WHO, Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins sans Frontières, MSF) sekä Kansainvälinen Punainen Risti ryhtyivät toimenpiteisiin taudin leviämisen ehkäisemiseksi. MSF ja Punainen Risti muun muassa perustivat Sierra Leoneen kymmeniä hoitokeskuksia ja kenttäsairaaloita, opastivat kansalaisia oikeaoppiseen hygieniaan, huolehtivat vainajien turvallisesta hautaamisesta ja tarjosivat psykososiaalista tukea sairastuneille. 
 
Sairaanhoitaja Elebowo Mansari työskenteli Nixon Memorial -sairaalassa Segbwemassa epidemian alkaessa. Nyt hän seisoo työpaikkansa takapihalla ja luettelee kuolleiden kollegoidensa nimiä. 
 
Kesäkuussa 2014 myös Mansari itse taisteli hengestään.
 
– Olimme eräässä kylässä hoitamassa potilaita. Ystäväni, joka työskenteli samoissa tehtävissä, sai ebolan ja kuoli viikkoa myöhemmin. Silloin huolestuin myös omasta puolestani, Mansari kertoo.
 
Hän meni ebola-hoitokeskukseen Kailahuniin testattavaksi, ja tulos oli negatiivinen. Mansari palasi huojentuneena kotiinsa, mutta seuraavana yönä oireet alkoivat.
 
– Ne olivat kammottavia. Ensin nousi korkea kuume, sitten alkoivat päänsärky, oksentelu ja ripuli.
 
Heti oireiden alettua Mansari lähetti perheensä Kenemaan ja jäi yksin odottamaan sairaankuljetusta. Hänet vietiin takaisin Kailahunin hoitokeskukseen, jossa hän oli hoidossa lähes kaksi viikkoa.
 
– Sitten oireet vain loppuivat ja pystyin ajattelemaan jopa elämistä. En tiedä, miten jäin eloon. Ehkä se on jonkinlainen ihme.
 
Monet ebolasta parantuneista ovat kohdanneet yhteisöissään pelkoa ja ennakkoluuloja. Mansari kuitenkin otettiin kotikylässään hyvin vastaan. Paluu arkeen on ollut haastava. Ebolan jälkikomplikaatioina Mansari menetti osittain näkökykynsä sekä ruokahalunsa. Useat ebolasta parantuneista ovat kärsineet myös nivel-, lihas- ja päänsäryistä, rintakivuista sekä pahasta väsymyksestä, mikä on vaikeuttanut heidän mahdollisuuttaan työntekoon. 
 
Pääkaupunki Freetownissa ensimmäiset ebola-tapaukset havaittiin heinäkuun 11. päivänä 2014. Sen jälkeen tauti alkoi levitä kiihtyvällä vauhdilla: lokakuussa sairastuneita oli jo yli 3 000 ja kuolleita lähes 1 200. Epidemian pahimmassa vaiheessa uusia tartuntatapauksia ilmeni viikoittain satoja.
 
Lähes miljoonan asukkaan Freetown tarjosi oivallisen alustan ebolan nopealle leviämiselle. Kaupungin slummeissa asuu tuhansia ihmisiä ahtaissa oloissa. Jotkut piilottelivat sairastuneita omaisiaan, toiset jättivät kuolleita kaduille. 
 
Sierra Leonen hallituksen oli ryhdyttävä pakkokeinoihin. Heitä, jotka piilottelivat sairastuneita tai kuolleita, uhattiin vankeustuomiolla. Syyskuun 19. päivänä Sierra Leoneen määrättiin koko maan kattanut, kolme päivää kestänyt ulkonaliikkumiskielto. 
 
Edellisen epidemian aikana Sierra Leonen hallitusta kritisoitiin muun muassa hitaasta toiminnasta kriisin alussa. Nyt hallinto näyttäisi ottaneen opikseen: heti uuden ebolakuoleman ilmettyä hallitus määräsi yli sata uhrin kanssa tekemisissä ollutta karanteeniin. 
 
Koska tiedonpuute oli yksi suurimmista syistä ebolan leviämiseen, myös tiedotusta on kehitetty. Aikaisemmin ihmiset eivät tienneet taudista tai sen tartuntatavoista. Monet sekoittivat ebolan muihin tauteihin, sillä sen ensioireet muistuttavat huomattavasti vähemmän vaarallisia lassa-kuumetta ja malariaa. Jopa terveydenhuollon ammattilaisilla oli alussa vaikeuksia tunnistaa tautia. 
 
Asiantuntijoiden mukaan tilanne on kuitenkin nyt toinen: terveydenhuollon henkilöstöä on koulutettu ja kansalaisia opastettu. 
 
– Ihmiset eivät ymmärtäneet, miksi heidän pitäisi mennä sairaalaan, kun tautiin ei ollut parannuskeinoa, kertoo Santigie Bayo Dumbuya, jonka We Yone Child Foundation (WYCF) -järjestö tiedotti ebolasta Freetownissa ja sen lähikylissä. 
 
Ihmiset eivät luota viranomaisiin, joiden uskotaan olevan korruptoituneita. Monien silmissä myös kansainväliset avustusjärjestöt lukeutuvat samaan ryhmään. Heidän oli helpompi luottaa paikallisiin järjestöihin, kuten WYCF:ään. 
 
Lopulta keinot alkoivat tepsiä, ja alkuvuodesta 2015 taudin leviäminen hidastui selvästi. Kun marraskuussa tieto viimeisestä sairaustapauksesta tuli yleiseen tietoon, ihmiset riensivät pääkaupungin kaduille tanssimaan.
 
Osassa maata taikausko ja ennakkoluulot kuitenkin elävät edelleen tiukassa. Palataan vielä hetkeksi Boidun kylään ja taloon, josta kaikki alkoi.
 
– Pelkäämme Fallan taloa. Huhun mukaan siellä on laatikko, jossa on käärme, joka on aiheuttanut tämän tuhon, kyläpäällikkö Nyuima Nyorkor kertoo.
 
Henkiparantaja Falla Bockanien talo on pieni ja ahdas. Sisällä on hämärää, sillä ikkunat on laudoitettu. Huone on tyhjä lukuun ottamatta nurkassa olevaa kahta sirkusaiheista laatikkoa. Kyläläiset eivät uskalla tulla sisälle, vaan kurkistelevat ovelta. Laatikot jäävät avaamatta. 
 
Kylän laidalla on rivistö hautoja. Boidussa ebolaan kuoli 43 ihmistä. Se on paljon noin sadan asukkaan kylässä, joka on niin pieni, ettei sitä löydä edes kartalta. Toinen vastaava epidemia riittäisi tuhoamaan kylän kokonaan. 
 
Juttua varten on haastateltu myös Pohjois-Afrikka Instituutin tutkijoita Mimmi Söderberg-Kovacsia ja Mats Utasia sekä Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun terveydenhuollon neuvonantaja Tiina Saarikoskea. Lähteet: UNDP, WHO.
 
Katariina Kalmari