Uutiset

Tatu Mäkelä jatkaa FC Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan suosituimmaksi porilaiseksi kolmen kaupungissa viettämänsä vuoden aikana noussut Tatu Mäkelä jatkaa uraansa FC Hämeenlinnassa. Torstaina solmittu sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta.

Kolmen edellisen kauden aikana FC Hämeenlinnan runkomieheksi nousseen Mäkelän viime kausi ei sujunut käsikirjoituksen mukaan.

– Alin nikama meni jumiin ja painoi hermoihin. Lantiosta alaspäin mikään ei toiminut, tuntui etten ehdi mihinkään. Lisäksi painoin kesällä kivihommia, joka ei ainakaan auttanut asiaa. Jossain vaiheessa homma alkoi käydä korvien väliin. Viimeisillä kierroksilla selkä alkoi jo onneksi aueta ja ensi kauteen pääsen terveenä. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt vaan malttaa levätä ja hoitaa selkä kuntoon, ehkä opin tästä jotain, Mäkelä kertoo.

Mäkelä uhkuu näyttöhaluja ensi kaudella vaikean viime kauden jälkeen.

– Toissa kaudella homma toimi ja tällä kaudella oli tarkoitus tehdä lopullinen läpimurto. Ei ole salaisuus, että tähtäin oli liigassa. Tavoitteet eivät lopulta olleet lähelläkään toteutumista ja se on tottakai raju pettymys. Tavoite on toki edelleen ylempänä ja kaikki tehdään sen eteen. Hämeenlinnaan kasataan nyt sen verran kovaa nippua, että joukkueena tavoite on oltava sarjan ehdottomassa kärjessä. Tämän kauden sijoitukset eivät enää riitä.

Pitkää päivää kauden jälkeen paiskinut Jussi Lempinen oli mielissään runkomiehensä jatkosta.

– Tatu oli tottakai suunnitelmissa päivästä yksi alkaen. Hän on ollut iso palanen joukkuetta ja on jatkossa toivottavasti vielä isompi. Päättynyt kausi ei ollut optimikausi muun muassa vammojen takia, huikea edelliskausi nostatti odotukset korkeammalle. Terveenä ollessaan Tatu on kuitenkin merkittävässä roolissa ensi kesänä. Aika näyttää löytyykö se rooli sitten topparin vai laitapakin tontilta, Lempinen sanoo. (HäSa)

Pictures