Uutiset

Tauno Palo olisi mainio presidentti

Maa tarvitsee presidentin, julisti kokoomuksen presidenttiehdokas Matti Virkkusen vaalimainos vuonna 1968.
Mikään ei ole muuttunut: maa tarvitsee presidentin myös vuonna 2006.

Valinnan tapa on muuttunut. Virkkusvaaleissa valitsijamiehet nostivat presidentiksi Urho Kekkosen. Nyt valinta on suoraan äänestäjien käsissä kaksivaiheisessa kansanvaalissa.

Myös vaalitaistelun tyyli on rajusti muuttunut. Asiat ja asiallisuus ovat tehneet tilaa pinnallisuudelle, silkalle ”musta tuntuu” -äänestämiselle.

Televisioväittelyt ovat presidentin työhönottohaastatteluja. Kuka pärjää, kuka ei, siinäpä pulma. Kyllä, mutta lehdistökin arvioi kuvaruudussa pärjäämistä käsittämättömillä perusteilla.

Ehdokas hermostuu. Jostain kumman syystä poliitikko saati presidenttiehdokas ei saa hermostua televisiossa. Kielto on ehdoton, koska kuvitellaan, että hermostunut ihminen ei kestä päättäjän kovia paineita.

Täyttä roskaa.

Hermostuminen on jokseenkin jokaisen terveen ihmisen yksi luonteenpiirre. Pinna palaa, mitä sitten?

Jos presidentillä on syy hermostua, miksi hän ei saisi hermostua? Kyllä presidentillä pitää olla kanttia vaikkapa heittää ulos työhuoneestaan kukkoilija, joka ei pysy asiassa.

Hermostunut viisas ihminen ei tee tietenkään tärkeitä ratkaisuja naama punaisena.

Ehdokas on nokkela. Niin sanotun läpänheiton (tarkoittaa huulien liikuttamista sanoilla, joista kuulija ei voi muodostaa älyllistä sanottavaa) suosio on kaiken aikaa kasvussa.

Nokkelan ihmisen kanssa on mukava istua iltaa, ainakin alkuiltaa.

Ilmeisesti presidentti tarvitsee nokkeluutta voittaakseen presidentinvaalit. Kovin vähän sana-akrobatialla on kuitenkin tekemistä presidentin viranhoidossa.

No, ehkä nokkeluudelle on käyttöä, jos vieraan maan suurlähettiläs saapuu tapaamaan presidenttiä sepalus auki.

Ehdokas on tyylikäs. Näissä vaaleissa on arvosteltu muun muassa Tarja Halosen vaatteita ja Sauli Niinistön kultaista solmiota.

Mitäpä pahaa siinä on, jos presidentti on tyylikäs. Itse asiassa tyylikkyys oli hyve jo Kekkosen valtakaudella – ja vallankin silloin.

Aika vaikea on kuitenkin kuvitella, että vaatekeikari tai jatkuvasti kampaajalla istuva henkilö olisi nappivalinta maan johtoon.

Tärkeintä on sittenkin se, ettei presidentti esiinny alasti.

Ehdokas hymyilee. Totisuus on presidenttiehdokkaalle synti, hymyilemällä imuroidaan ääniä. Näin ainakin annetaan ymmärtää.

Oikein päivänsädettäkö olemme valitsemassa presidentiksi!

Kutistuisivatko suomalaisten huono itsetunto ja synkkyys pois päiviltä, jos vaalit voittaisi julkisuudessa aina hymyillen kervistelevä henkilö?

Mistä Suomi löytäisi täydellisen presidentin? Ilman muuta teatterimaailmasta.

Tauno Palo, vielä sinua tarvittaisiin yhteen tärkeää rooliin…

Päivän lehti

21.1.2020