Uutiset

Tavastia Sandels Open …tuo Suomen huiput …Hämeenlinnaan

Hämeenlinnan keilahallissa alkaa jälleen vuoden vaihteen ajan suurkilpailu Tawastia Sandels Open. Perinteinen kilpailu on vakiinnuttanut paikkansa Suomen huippukeilaajien kilpailukalenterissa. Odotettavissa onkin, että lähes kaikki valtakunnan huiput, aina maajoukkuekeilaajia myöten, saapuvat kuuden viikon karsinnan aikana tavoittelemaan finaalipaikkaa ja sitä kautta mahdollisuutta muhkeille rahapalkinnoille.

Kilpakeilailu elää tällä hetkellä haasteellisia aikoja. Kilpailusuoritusten määrä on ollut jo jonkin aikaa laskusuunnalla.

– Tämänlaisen suurkilpailun järjestämiseen sisältyy aina omat riskinsä, mutta yrittämättä ei ainakaan jätetä, kertoo kilpailun taustaryhmässä touhuileva Ari Harju.

– Me täällä Hämeenlinnassa luotamme siihen, että laadukkaasti järjestetty tapahtuma ja hyvät palkinnot houkuttelevat keilaajat saapumaan paikalle, hän jatkaa.

Pääkilpailun pikkuveli, Teho Sport BCD-kilpailu, on mukana myös tänä vuonna.

– Aikaisempien vuosien kokemuksen mukaan kilpailu puolustaa hyvin paikkansa kilpailukalenterissa. Suoritusmäärät ovat tässä kilpailussa, monesta muusta kilpailusta poiketen, olleet lievässä nousussa. Mielestäni on tärkeää mahdollistaa aloittelevien keilailijoiden kisaaminen keskenään omassa kilpailussaan, Harju tuumaa.

Molempia kilpailuita voi pelata samanaikaisesti. Kilpailuvuoroja on runsaasti myös joulun ja uudenvuoden välipäivinä ja loppiaisena.

– Keilaajat lähtevät mielellään sulattelemaan kinkkua esimerkiksi tapaninpäivänä. Ja rohkeimmat uskaltautuvat keilaamaan myös uudenvuodenpäivänä, Harju naurahtaa.

Molempien kilpailuiden karsinta päättyy 26. tammikuuta. Tawastia Sandels Openin finaali keilataan perjantaina 30.1. ja Teho Sport finaali 6. helmikuuta.

Juvel-Teamin kisan …karsinta päätökseen

Keilaklubi Courun Colaajien Jere Hyyryläinen keilasi Juvel-Teamin kisan karsinnan ykköseksi tuloksella 1537 (tasoitus 128 pistettä). Olli Hirvonen, GF, Kimmo Väänänen, Juvel-Team, Otto Simojoki, TuUL, ja Petri Salmijärvi, TervaKe, ylsivät myös yli 1500 pisteen tasoitukselliseen tulokseen. Finaaliin päästäkseen piti keilata 1416 pistettä. TURBO-sarjalla finaaliin selvisi neljä keilaajaa, joiden tulos oli parempi kuin 258 pistettä.Kilpailun finaali keilataan perjantaina kello 18.30 alkaen. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

26.11.2020

Fingerpori

comic