Uutiset

TE-keskus ei oikaissut, kaupunki valittaa hallinto-oikeuteen

Hämeenlinnan kaupunginhallitus ei tyydy TE-keskuksen päätökseen, jolla se hylkäsi kaupungin tekemän oikaisuvaatimuksen. Vaatimus koski Aulangon kylpylän investointiavustusten maksatusta.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina valittaa asiasta edelleen Kouvolan hallinto-oikeuteen.

TE-keskus päätti keskeyttää investointitukien maksatuksen heinäkuussa. Tuota päätöstä perusteltiin sillä, että työministeriössä tehdään selvitystä tukipäätöksen lainmukaisuudesta.

Taustalla oli kilpailevien kylpyläyritysten kauppa- ja teollisuusministeriölle tekemä kantelu, jossa vaadittiin, että ennen tukipäätöstä olisi pitänyt selvittää uuden kylpylän kilpailuvaikutukset.

Aulangon kylpylälle oli kaikkiaan TE-keskuksen kautta luvassa 3,3 miljoonan euron investointituki. Nyt tuen maksatus on jäissä, mutta lainvoimaisen maksatuspäätöksen purku on osoittautunut TE-keskukselle varsin hankalaksi, koska kaupunki ei aio vapaaehtoisesti luopua investointituesta.

Kaupunki siis valittaa nyt Kouvolan hallinto-oikeuteen siitä, että TE-keskus ei oikaissut heinäkuista päätöstään investointituen maksatuksen keskeyttämisestä.

Hankkeen rahoitusta pyritään väliaikaisesti paikkaamaan sillä, että kylpyläyhtiö hakee kaupungin takausta kahden miljoonan euron lainalle.

Päivän lehti

29.5.2020