Uutiset

Teatteria johdetaan rakkaudesta, rahalla

Teatterinjohtajan tehtävä muuttuu merkittävästi tulevaisuudessa, näkee Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Ilkka Laasonen. Hän uskoo, että jo 5-10 vuoden aikana ”monet muuttujat”, kuten esimerkiksi mahdolliset suurkunnat, puhaltavat rajusti teatterikentän yli.

-Olemme mielenkiintoisessa vaiheessa. Eteen voi tulla isoja asioita, kuten esimerkiksi epävarma rahoitus ja vaihtuvat ensemblet, jotka vaikuttavat juuri johtamiseen. Samalla pitää hoitaa suhteet poliittisiin päättäjiin ja tärkein työ eli ohjelmistolinjaukset, Laasonen listaa.

Hän uskoo erityisesti niin sanottujen laitosteattereiden perustusten tärähtelevän. Vapaiden ryhmien määrä on jo nyt kasvanut.

Ilkka Laasosella, Hämeenlinnan kaupunginteatterin tuoreella johtajalla Heikki Paavilaisella, Helsingin Kaupunginteatterin johtajalla Asko Sarkolalla ja Lilla Teaternin taiteellisella johtajalla Pekka Strangilla on kaikilla hieman erilainen näkökulma teatterin johtamiseen ja alan tulevaisuuteen.

Luottavaisimpia ovat tiheään asutussa pääkaupungissa sijaitsevan teatterimammutin palkkalistoille kuuluvat Sarkola ja Strang. Heitä talous huolettaa vähemmän kuin laajan Kainuun ainoan ammattiteatterin johtajaa Ilkka Laasosta.

Tai ainakaan he eivät puhu huolestaan suoraan.

Lillania vajaan vuoden johtanut Strang ei ota kantaa siihen, miksi moni nuori johtaja, kuten Kristian Smeds ja Snoopi Siren, palasivat vapaiksi taiteiljoiksi. Hän arvelee kuitenkin talouden olleen ainakin yksi tekijä.

HKT:lla ja siihen viime vuonna yhdistyneellä Lillanilla on yhteinen talous ja iso organisaatio sitä hoitamassa. Taiteellinen johtaja ei kuitenkaan voi sivuuttaa rahakysymyksiä.

-Raha ei ole erillinen eliö. Jokainen hankittava asia maksaa jotain ja jokainen myyty lippu tuo jotain. Päättömiä päätöksiä ei voi pitkään tehdä. Luovaa työtä on myös se, että tekee ideoista toteuttamiskelpoisia. Se on myös vapautta, Strang hymyilee.

Mitä sanoo Paavilainen, mies Kainuun ja pääkaupungin välimaastossa?

Rauman Kaupunginteatteri kiikkui ennen Paavilaisen kautta ”ohuen langan varassa”, joten hän tietää, millaista teatterin jaloilleennostaminen on.

Hämeenlinnassa hänen ei ole toistaiseksi tarvinnut perustella teatterin olemassaoloa rahakirstua vartioiville päättäjille.

-Teatterirakennus kuitenkin kaipaisi korjausta. Lisäksi on Verkatehdas: eivät sielläkään pelkät tiiliseinät riitä.

Kaupungin on tehtävä investointeja.

Isot yksiköt hävittäisivät paikallisuuden.

Laasonen on joutunut kuulemaan rahan karua kieltä johtaessaan teatteria, jonka budjetista Kajaanin kaupunki puolisentoista vuotta sitten yritti rouhaista satojatuhansia euroja.

Nykymeno Kajaanissa tuntuu hyvältä – mutta Laasonen on yhtä kaikki huolissaan alueteattereiden tulevaisuudesta. Pohjoinen teatteri vaatii tulevaisuudessakin esimerkiksi pysyvää henkilökuntaa.

-Suomessa ollaan ylpeitä kattavasta teatteriverkosta. Esimerkiksi Kajaanissa on teatterinsa ja Hämeenlinnassa
omansa eikä esimerkiksi Tampereen Teatterin sivupistettä. Isot yksiköt hävittäisivät paikallisuuden, Laasonen pohtii.

-Jos esimerkiksi Kajaani ja lähikunnat yhdistyvät, on taas lisää katettavaa velkaa. Muuallakin kunnat ovat köyhtyneet aika rajusti. Kuntien yhdistyminen voi tietää pahaa teattereille ja muille ei-lakisääteisille toiminnoille. Saa nähdä, löytyykö valtionosuusuudistuksesta pelastajaa.

”Korjaussarja”, kuten Paavilainen sanoo, kursii umpeen teattereiden henkilötyövuoden hinnan jälkeenjääneisyyden vuosina 2008-2010.

Paavilainen luottaa siihen, että päättä jät ymmärtävät paikallisen ammattiteatterin arvon.

-Jokaisella taidelaitoksella on merkittävä koulutuksellinen ja sosiaalinen tehtävä yhteiskunnassa. Erilaisiin sairauksiin on erilaiset lääkkeet: joku paranee esimerkiksi farssilla, Paavilainen sanoo.

Kaikki johtajat muistuttavat, ettei teatterin idea, ainakaan päällimmäinen, ole tehdä tulosta.

-Tanskalainen kollega sanoi: ”jos ei pidä huolta teatterin rahoista, ei ole kauan teatteria”. Mutta taloudesta ei puhuta silloin, kun ollaan näyttämöllä, Sarkola lisää.

Johtajat keksivät työnkuvalleen monia synonyymeja.

Vastuunkantaja. Kuuntelija. Kustantaja. Kontaktihenkilö. Myös: henkilö, joka ei ole korvaamaton.

-Talossa pitää olla hyvä organisaatio. Mun tehtävä on suunnitella työ. Muut toteuttavat, sanoo Sarkola, jonka työhuoneessa on pinoittain, läjittäin ja vuorittain kirjoja ja paperia, muttei tietokonetta.

Asko Sarkola sanoo olevansa ennen kaikkea ”huippuasiakas”. Hän tilaa työn ja käy katsomassa, mitä siitä tuli. Aina tulee erilaista kuin on odottanut. Usein parempaa.

Kuluneella viikolla Sarkola on istunut kiinalaisen näytelmän Väärennetyn morsiamen harjoituksissa. Hän on nähnyt sen nyt ensimmäisiä kertoja. Ensi-ilta on tulevana torstaina.

-Harjoituksiin ei saa mennä liian aikaisin tai esityksestä ei saa oikeanlaista käsitystä, Sarkola selittää.

Tässä tilanteessa johtaja on myös auttaja – joskaan esityksen tekijät eivät hänen mukaansa sitä aina muista.

-Pitää saada ihmiset uskomaan, etten uhkaa ketään, vaan että nyt hiotaan timanttia, Sarkola virnistää.

Johtaja astuu usein muiden varpaille. Johtajalla itsellään sen sijaan on kahdet varpaat, omat ja teatterin. Talon kintuille astuminen tuottaa hyytävää karjuntaa, kun taas ”henkilökohtaisia varpaita” hoivataan hiljaisuudessa, Sarkola linjaa.

Suomalaisen kulttuurin heikkous ja vahvuus on se, että kaikki otetaan henkilökohtaisesti.

Herkät varpaat ovat suomalainen ilmiö, sanoo Sarkola.

Suomalaisen kulttuurin, myös teatterin, heikkous ja vahvuus on se, että kaikki otetaan henkilökohtaisesti. Tämän tuntee nahoissaan myös teatterinjohtaja.

Kaikki neljä johtajaa pitävät tärkeänä sitä, että johtaja kulkee väkensä joukossa tuulta haistelemassa. He kaikki ovat myös jatkaneet taiteellista työtään johtajanpestistä huolimatta.

-Tän puljun ainoa työ on tehdä teatteria. Jos johtaja osallistuu siihen, kontakti tekijöihin pysyy paremmin. Näyttämöllä en ole johtaja enkä ajattele, onko narikassa tarpeeksi ihmisiä, Strang sanoo.

– Mulle on tärkeää me-ajattelu. Näen kokonaisuuden, mutta se tehdään kimpassa. Johtaja kantaa huolta työntekijöiden hyvinvoinnista, Paavilainen pohtii.

Sarkolan talossa on toistakymmentä ensi-iltaa vuodessa ja niin paljon väkeä, ettei johtaja voi olla kaikille olkapäänä. Sarkola myöntää saaneensa pintaansa hieman sitä, mitä tefloniksi kutsutaan.

-Suomalaiset voisivat ylipäätään tarvita sitä enemmän. Joka kerta ei tarvitse käydä pohjamudissa. Ihmisen vastaanottokyky on rajallinen.

Sarkola kerää tietoa kiertämällä talossa ja ”kuuntelemalla ja koskettelemalla” ihmisiä.

-Täälläkin pitää muistaa, että siellä missä huudetaan, tilanne ei ole vielä paha, mutta että ne, jotka ovat lakanneet huutamasta, pitää huomata.

Kukaan nelikosta ei löydä suoraa vastausta siihen, miksi he halusivat johtajaksi.

Paavilaisesta tuli ensi kertaa pomo, kun Teatteri Eurooppa Neljä perustettiin ja hän löysi itsensä sen puikoista. Laasosta, Sarkolaa ja Strangia on pyydetty johtajiksi.

– Kai mä aluksi vähän mietin, kun Lasse Pöysti sitä ehdotti, mutta rupesin sitten Lillanin apulaisjohtajaksi vuonna 1972. Pienessä teatterissa hyppy johtajaksi ei ole niin suuri kuin isossa, Sarkola sanoo.

Hänen on vaikea hahmottaa, miten teatterinjohtajuus on muuttunut hänen aikanaan.

– Olen itse muuttunut. Johtajuuteen kuuluvat samat asiat kuin ennenkin, mutta aika on erilainen. (HäSa)

Tutkija: Johtaja luo ilmapiirin

Johtaminen on hellyyttä, voisi kärjistäen kiteyttää, jos ammattiteatterin pomon homma olisi laulu. Kauppatieteiden tohtori Erika Sauer väitteli joulukuussa Tampereen yliopistossa tunteiden merkityksestä teatterinjohtamisessa.

Taidelaitoksen pyörittämisessä johtajan kyky ja tapa panna itsensä likoon työssään on kovaa valuuttaa.

-Johtajalla on iso merkitys talon ilmapiirin luomisessa. Luovassa ilmapiirissä on oleellista, että johtaja on läsnä sekä henkisesti että kehollisesti, Sauer sanoo.

-Yksi teatterin ominaispiirteistä on se, että ihmiset kokevat työnsä tärkeänä. Johtajalta odotetaan paljon
taideorganisaatiossa, jonka ydintehtävä on ihmiskeskeinen.

Sauer muistuttaa, että kontakti ihmisten välillä rakennetaan uudelleen jos ei joka päivä, niin ainakin joka viikko. Siihen tarvitaan keskusteluja, jotka tavallaan kertovat, ”rakastatko mua vielä”.

-Tämä ei silti tarkoita, että kaiken aikaa pitäisi olla kauhean mukavaa.

Sauer tutki teatterinjohtamista haastattelemalla tamperelaisia teatterintekijöitä niin laitosteattereista kuin vapaista ryhmistäkin.

Sauerin väitöskirja Emotions in Leadership: Leading a Dramatic Ensemble eli Tunteet johtajuudessa: teatterityöryhmän johtaminen ei jouda pölyttymään hyllyssä. Yksi jälkityö on tutkia, mitä teatterien ”läsnäolevasta johtamisesta” voitaisiin oppia muilla aloilla.

-Tietenkin tyyli on sovitettava toiseen maailmaan. Esimerkiksi pankissa sitä ei ehkä voitaisi soveltaa sellaisenaan, Sauer hymyilee.

Päivän lehti

26.5.2020