Uutiset

Teatterin pukuaarteet muuttavat Hätilään

 

Valtava määrä pukuja, jalkineita ja mitä ihmeellisimpiä päähineitä on tällä viikolla pakattu pahvilaatikoihin ja pusseihin Verkatehtaalla, kun teatterin pukuvuokraamo siirtyy Hämeenlinnan seudun työvalmennussäätiö Luotsin hoiviin. Teatteri joutui luopumaan pitkään tarjoamastaan palvelusta jouduttuaan tiukalle säästökuurille.
 
– Teatterihan tätä meille ehdotti ja innostuimme heti, Luotsin pukuvuokraamotoiminnan päällikkö Sonja Aarnio sanoo.
 
– Työvalmennuksessa kaivataan koko ajan uudenlaista tekemistä ja tämä tulee antamaan valtavasti työskentelymahdollisuuksia erilaisille ihmisille.
 
Pukuvuokraamo oli entuudestaan tuttu paikka Aarniolle, joten huikea tavaramäärä ei tullut yllätyksenä.
 
– Olen käynyt täällä asiakkaana ja toisaalta tehnyt itsekin teatterin puvustustöitä pääkaupunkiseudulla, joten ala on tuttua. Tavaraa on paljon ja sen siirtäminen aikamoinen urakka, mutta toisaalta on ollut mukavaa käydä läpi, millaisia aarteita täältä löytyy.
 
Uusi pukuvuokraamo avataan syyskuun alussa Viipurintie 36:ssa, jossa toimii Luotsin löytötavaratoimisto. Jatkossa samasta osoitteesta voi vuokrata myös muuttolaatikoita. Vanhaan käytäntöön verrattuna pukujen saatavuus paranee huimasti, sillä ovet ovat auki pääsääntöisesti arkisin kello 8-16.
 
– Yksikössä tulee työskentelemään kaikkiaan noin 10 ihmistä, Aarnio kertoo.
 
– Pukuvuokraamo aukeaa hiukan keskeneräisenä, mutta toiminta on pakko saada pyörimään, jotta ihmiset pääsevät sekä hakemaan pukujaan että palauttamaan kesän aikaisia lainoja.
 
Teemajuhliin
 
Pukuvalikoimasta löytyy todella kattava määrä miesten juhlatamineita frakeista saketteihin, runsaasti naisten iltapukuja, historiallisia vaatteita eri vuosikymmeniltä sekä virkapukuja, fantasia-asuja ja eläinaiheisia kokonaisuuksia.
 
– Hintapolitiikka pyritään pitämään aika lailla samalla linjalla. Naamiaisasun saa vuokrata 30 eurolla ja juhlavaatteet ovat 50 eurosta ylöspäin.
 
– Laina-aikaa on viikon verran, jotta pukua voi rauhassa sovitella kotona.
 
Pukuvuokraamossa työskentelevän on hyvä perehtyä pukeutumisen historiaan.
 
– Erilaiset teemajuhlat ovat nykyään todella suosittuja, joten kannattaa kerätä tietoa eri aikakausien vaatteista, Aarnio pohtii.
 
– Harjaantunutta silmääkin tarvitaan, että osataan arvioida ihmisten kokoja. Kolmanneksi kaivataan mielikuvitusta, jotta osataan lähteä rakentamaan vaikkapa asiakkaan toivomaa merirosvoasua. Asiakaspalvelu on pukuvuokraamossa keskeisessä osassa.
 
Pukuvuokraamo tyhjenee lokakuun loppuun mennessä, jonka jälkeen tiloihin muuttaa teatterin toimisto Verkatehtaankuja 3:n ylimmästä kerroksesta.
 
– Lähdemme etsimään yläkerran toimistotiloille Verkatehtaan profiiliin sopivia vuokralaisia, kunhan näistä muutoksista pöly hiukan hälvenee, Verkatehtaan toimitusjohtaja Jouko Astor sanoo.
 
– Vielä on aikaista sanoa, vuokrataanko tilat kokonaisuutena vai työhuone kerrallaan.