Uutiset

Teemu Asunmaa avasi rallin SM-sarjan voitolla

Alavuden Teemu Asunmaa, 29, osoitti, ettei viimevuotinen N-ryhmän SM-kulta vielä tyydyttänyt menestyksen nälkää. Asunmaa hyökkäsi yhdeksän erikoiskokeen ajan Arctic Lapland Rallyn kuusinkertaisen voittajan Juha Salon tuntumassa. 52 kilometrin mittaisella Ristilammen erikoiskokeella sai kärkimies Salo kokea melkoisen yllätyksen. Nuori haastaja nimittäin täräytti yli 24 sekunnin pohjat ja kuittasi rallin voiton reilun kahdeksan sekunnin erolla Saloon. 

– Omasta mielestä ajo kulki ihan hyvin. Mutta kun katsoo tulosta, ajoin liian kesysti, Salo analysoi.  

Asunmaa kertoi totutelleensa uuteen autoonsa perjantaina, mutta jo lauantaiaamusta alkoi oma vauhti löytyä. Silti ennen viimeistä erikoiskoetta näytti siltä, että voitto vaatisi ihmetekoja.  

– Ennen viimeistä erikoiskoetta ajateltiin, että se on teoriassa mahdollista, mutta kaiken pitää onnistua ihan nappiin. Ja kyllähän se aika lailla nappiin meni koko pätkä. Se oli siinä, hieno fiilis, Asunmaa hymyili.  

Asunmaan ja Salon ohella kärkikamppailussa viimeiselle erikoiskokeelle saakka olivat mukana myös Jarkko Nikara ja Marko Mänty. Molemmat kuitenkin tekivät virheitä ja putosivat minuuttikaupalla kärjen vauhdista.

Mänty putosi kolmospaikalta sijalle 20. Nikara säilyi puolestaan neljäntenä, kun Männyn ohella myös japanilaiskuljettaja Hiroki Arai sortui lumitöihin. Jussi Vainionpää kiilasi Nikaran nostotalkoiden aikana kolmanneksi.     

Riihimäen Urheiluautoilijoiden Kees Burger välttyi ulosajoilta ja paransi vauhtiaan loppua kohden. Hollantilainen oli lopulta kisan 17:s.  

Hämeenlinnan Teppo Vekka sai perjantaina 15 minuuttia aikasakkoa tekniikkaviasta seuranneen keskeytyksen takia. Lauantaina Vekka kuitenkin jatkoi kisaa ja oli maalissa SM4-luokan neljäs.  

B-junioreissa ensimmäistä rallikilpailuaan ajanut Riihimäen UA:n Jarppi Duudson, eli Jarno Leppälä malttoi mielensä nousten lopulta junioreiden yleiskilpailussa viidenneksi. Luokassaan hän ylsi kolmanneksi. 

Asiasanat