Uutiset

Teho-osastoilla on koottu koronatiimejä kuin futisjoukkueita – Selvitimme, miksi hoito syö niin paljon suojaimia ja miksi henkilöstön riittävyydestä kannattaa huolestua

Koronaepidemian pelätään leviävän muualle Suomeen, kun Uudenmaan liikkumisrajoitukset purettiin. Tehohoitopaikkojen määrä on tähän asti riittänyt hyvin, sillä sairaalahoitoon joutuneiden määrä on ollut pienempi kuin etukäteen luultiin. Tautihuipun ennustetaan olevan vielä edessä. Selvitimme, kuinka paljon henkilökuntaa yhden tehohoidossa olevan koronapotilaan hoito sitoo ja minkä verran se syö suojavarusteita.
Tartuntavaaran takia koronapotilaan luokse ei voi mennä ilman suojavarusteita. Teho-osaston ylilääkärin Tero Varpulan mukaan varusteet joutuu pukemaan ja riisumaan monta kertaa työvuoron aikana. Kuva: Mauri Ratilainen

Koronaepidemian pelätään leviävän muualle Suomeen, kun Uudenmaan liikkumisrajoitukset purettiin. Tehohoitopaikkojen määrä on tähän asti riittänyt hyvin, sillä sairaalahoitoon joutuneiden määrä on ollut pienempi kuin etukäteen luultiin. Tautihuipun ennustetaan olevan vielä edessä. Selvitimme, kuinka paljon henkilökuntaa yhden tehohoidossa olevan koronapotilaan hoito sitoo ja minkä verran se syö suojavarusteita.

Haluatko lukea koko jutun ja Hämeen Sanomien kaiken muun sisällön?

Tutustu digiin 1 eurolla

Samalla tilauksella pääset lukemaan Kanta-Hämeen kiinnostavimmat uutiset sekä mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu.

Olen jo tilaaja

Jos olet jo tilaaja, kirjaudu sisään. Pääset lukemaan artikkelin loppuun.