Uutiset

Tehohetki toi pisteet HPK:n A:lle

Jääkiekko HPK–TPS 2–0

Hämeenlinna

HPK:n A-nuoret kiristivät tilannetta nuorten jääkiekkoliigan kärkipäässä, kun joukkue voitti lauantain kotiottelussaan sarjakolmosen Turun Palloseuran maalein 2–0 (0–0, 0–0, 2–0).

Kerho ratkaisi ottelun kolmannen erän alun tehohetkellään. Torstaina miesten liigassa avausmaalinsa tehnyt Jere Innala laukoi kotijoukkueen johtoon ajassa 45.28 ja vain 18 sekuntia myöhemmin kiekko oli toisen kerran turkulaisen maalissa, kun Harri Kainulainen sai kiekon vieraiden maalivahdin Julius Pohjanoksan ohi.

– Olimme kaksi ensimmäistä erää vähän huonompia. Tepsillä on isoja pelaajia, se pelasi kovaa kamppailupeliä ja olimme tosiaan purjeessa, mutta voitto on voitto. Pelaajat, joiden pitää maaleja tehdä, ne myös tekivät, kun Innala ja Kainulainen ratkaisivat ottelun. Unohtaa ei voi veskariammekaan, joka pelasi hienon pelin, kehui HPK:n A-nuorten toinen valmentaja Tony Virta.

Fredrik Grønstrand oli lauantaina Virran kehuma maalivahti. Kesken kauden Kerhoon tullut norjalainen torjui nollapelissään 28 laukausta. Kerhon voiton takuuna oli myös hyvä alivoimapeli. TPS pääsi nimittäin toisessa erässä pelaamaan reilusti kahden pelaajan ylivoimaakin, mutta tuloksetta.

– Alivoima pelasi hyvin. Meille tuli ihmeellisiä jäähyjä, mutta hoidimme ne hienosti pois. Tästä on kiva jäädä tauolle, Virta sanoi.

HPK pelaa seuraavan kerran tauon jälkeen lauantaina 7. päivä tammikuuta, kun Ritariareenaan saapuu vieraaksi kouvolalainen KooKoo.

Asiasanat