Uutiset

Tehoton Kerhon A-nuorten joukkue hävisi Jokereille

HPK:n A-nuorten jääkiekkojoukkue kärsi tehottomuudesta ikäluokan liigan viikonvaihteen molemmissa otteluissaan. Joukkue onnistui saamaan lauantaina Tampereella kiekon Ilveksen maalin vain kerran ja sunnuntaina Helsingissä maalihanat menivät kokonaan tukkoon. Kotijoukkue Jokerit vei voiton maalein 2–0 (1–0, 0–0, 1–0).

Kerho aloitti sunnuntain ottelun hyvin, mutta Jokereiden iskemä ensimmäinen maali avauserän lopulla sotki vierailijoiden kuviot.

– Kaveri sai hieman räkäisen osuman ja sen jälkeen pelin lopun löimme päätä seinään. Paikkoja oli kyllä vaikka kuinka moneen osumaan, mutta tällä kertaa emme onnistuneet, harmitteli HPK:n päävalmentaja Matti Tiilikainen.

HPK:n ensi viikon harjoitusten teemana on todennäköisesti maalinteko.

– Sekä Ilves että Jokerit ovat kovia porukoita, mutta se ei ole mikään selitys. Nyt meidän on kyllä keskityttävä maalintekoon. Pakisto kokonaisuudessaan on onneksi ihan iskussa, Tiilikainen arvioi.

HPK:n maalissa sunnuntainakin pelannut Ukko-Pekka Luukkonen torjui 21 kertaa. Jokeriden veskari Wouter Peeters joukkueensa onnistujia. Hän kokosi nollapeliinsä 34 torjuntaa.

Asiasanat