Uutiset

Tekeekö hallitus Suomen ennätyksen päätösten perumisessa?

Juha Sipilän (kesk) hallitus on tehnyt paljon ponnekkaita päätöksiä, jotka se on kuitenkin päätynyt vetämään takaisin. Herää kysymys, tehdäänkö tässä jo jonkinlaista perumisen Suomen ennätystä.

Mitä vastaa asiantuntija, historiantutkija, valtiotieteen tohtori ja Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

– En tiedä, onko kukaan tehnyt tilastollista analyysia, mutta onhan se selvää, että peruminen alkaa jo olla tunnuksenomaista Sipilän hallituksen päätöksenteolle. Suurenkin mittaluokan juttuja on edennyt pitkälle, ja ne on vedetty pois.

Ministeri Anne Bernerin liikenneverkkoselvityksen torppaaminen on Jokisipilän mukaan näistä perutuista päätöksistä rahallisilta vaikutuksiltaan suurin.

Onko kyse hätäisistä päätöksistä vai herkästä nahasta?

– Hallituksella on kyllä jännä yhdistelmä kunnianhimoista tekemisen meininkiä ja julkisten reaktioiden säikähtämistä. Kunnianhimo ei ole kantanut siihen asti, missä sitä paksua nahkaa tarvittaisiin. Liikenneverkkoselvityksessä erityistä ihmetystä herättää myös hallituksen sisäisen koordinaation puuttuminen, Jokisipilä sanoo.

”Poikkeuksellista”

Päätösten pyörtäminen ei ole politiikassa toki tavatonta, mutta poikkeuksellista nykyhallituksen kohdalla onkin Jokisipilän mukaan se, että hallituksen poisvetämät päätökset ovat mittavia. Niiden takana on ollut paljon poliittista arvovaltaa.

– Hallitusohjelman valmistelu on käsittääkseni ollut huolellista, joten kyllä tässä on enemmän kyse siitä, että säikähdetään kriittistä vastaanottoa, Jokisipilä sanoo.

Ennen ministeri Anne Bernerin autoveronpoistoehdotuksen poisvetämistä hallitus on perunut päättämiään muutoksia jo ainakin päivähoitomaksuista, hallintarekisterihankkeesta, sunnuntai- ja ylityökorvausten leikkaamisesta, yhteiskuntasopimuksesta, eläkkeensaajien asumistuesta, Luonnonvarakeskus Luken ja Suomen ympäristökeskus Sykkeen yhdistämisestä, opiskelija-asuntojen investoinnin leikkauksista, veronkiertäjien aktiivisesta katumisesta, harmaan talouden torjunnan tuen leikkauksista ja työvoimavirkamiesten töiden ulkoistamisesta. LM-HäSa