Uutiset

Teleurkinta ryvettää Supoakin

Soneran teleurkintajuttu paisuu pullataikinan lailla. Viimeisin poliisiin kohdistuva rikosepäily on vakavin: Suojelupoliisin päällikköä Seppo Nevalaa epäillään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja Supon operatiivisen osaston päällikköä Petrin Knapea virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Seppo Nevala myönsi epäilyt, mutta vakuutti samalla levollisuuttaan Helsingin Sanomien haastattelussa. ”Olen tehnyt sen mikä on oikein”, Nevala sanoo lehtihaastattelussa. Supon johdon asema on ainakin jonkin aikaa epäselvä. Sisäministeriön mukaan Seppo Nevalan ja Petri Knapen virassa jatkamisesta tehdään päätös teleurkintajutun tutkinnan valmistuttua.

Valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koiviston mukaan tutkinta on valmistumassa viikon sisällä. Mitkä ovat tuona aikana Supon johdon toimintaedellytykset? – Eivät ainakaan parhaat mahdolliset.

Ilta-Sanomissa ennakoitiin jo presidentti Tarja Halosen ottavan kantaa Supon johdon asemaan. Suomen turvallisuuspoliisi on ennen muuta presidentin poliisi, joten Halosen kantaa sopii odottaakin. Sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) pitää puolestaan rikosepäilyjä ”erittäin vakavina”.

Teleurkintajuttu ryvettää Supoa, mutta ei todennäköisesti upota. Suin päin suohon Seppo Nevalaa ei pidä huutaa, ei, vaikka hän istuukin paikalla, jota poliittiset tuulet heiluttavat. Luottamuksen valtiojohtoon ja myös kansalaisiin päin pitää säilyä ilman säröjä. Sisäministeriön tiedotteen mukaan virkamiehiä kuullaan aina ennen mahdollisia virkamiesoikeudellisia ratkaisuja. Supon johdolla on oikeus sanoa sanansa, johon pitää kuitenkin pystyä kaikissa tapauksissa luottamaan.

Helsingin Sanomat paljasti teleurkintajutun alkujuuret kaksi vuotta sitten. Keskusrikospoliisi epäili Soneran turvallisuusosaston selvittäneen lehden useiden toimittajien uutislähteitä teletunnistetietojen avulla. Tutkinnan edetessä juttu on paisunut koskemaan jopa noin 3 000 henkilön puhelin- tai sähköpostiliikennettä.

Törkeästä viestintäsalaisuuden rikkomisesta on epäiltynä kymmenkunta Soneran päällikköä tai johtajaa, joiden joukossa on entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander. Pakkokeinolain mukaan tuomioistuin voi myöntää luvan televalvontaan, jos henkilöä epäillään rikoksesta, josta voidaan tuomita yli neljän vuoden vankeuteen. Televalvonta on keskitetty keskusrikospoliisille, jotta se pysyisi hallinnassa. Uuden viestintäteknologian mahdollisuudet ovat saaneet jauhot ja vellit sekaisin niin aikanaan Soneran turvallisuusosastossa kuin KRP:ssä ja Supossakin.

Valitettavasti voidaan vain arvailla mitä kaikkea on jäänyt ja jää selvittämättä. Televalvonta pitää säilyttää poliisin tehokkaana keinona törkeiden rikosten selvittämiseen. Poliisin omalta toiminnalta edellytettään kuitenkin tinkimätöntä laillisuutta. Monikohan rötös jää selvittämättä, kun poliisi joutuu tutkimaan omia tekemisiään?

Päivän lehti

25.9.2020

Fingerpori

comic