Uutiset

Televisiotekniikkaa edistyneille katsojille

Kyllä televisiotekniikka on ihmeellistä, mutta kunpa sitä vielä osattaisiin käyttää.

Digitaaliajan myötä lähetysten lumisade ja haamukuvat ovat ehkä vähentyneet, mutta nyt kuva nykii ja hajoaa pieniksi osasiksi.

Tämän ihmeen voi vastaanottaa myös analogisesta ruudusta, ihan ilmaiseksi ilman digiboksia, sillä kuva tuotetaan joka tapauksessa digitaalisesti.

Näyttää valitettavasti siltä, ettei tekniikan kehittyminen ole johtanut laadun parantumiseen.

Halpatuotantoseikkailujen ja -kisojen melskatessa tv-ruudussa tulee ikävä vanhan Yleisradion ammattitaitoista teknistä henkilökuntaa, kuvaajia, äänittäjiä ja valomiehiä.

Ohjelmien äänen taso on nykyisin valitettavan usein luokatonta mössöä.

Toimittajatkin näyttävät yhä useammin unohtavan televisiotyön peruskurssilla jaetun viisauden siitä, että mitä meluisampaa taustalla on, sitä lähemmäksi puhujan suuta mikrofoni viedään.

Kuvaajat puolestaan eivät enää tunnu huomaavan, että kameran valkobalanssi pitäisi säätää sisätiloissa aina vallitsevien valaistusolosuhteiden mukaan, jotta valkoinen olisi kuvassa valkoista, eikä vaikkapa keltaista tai vihreää.

He eivät myöskään ole nähtävästi tietoisia, miten kameran automatiikan saa vaihdettua käsisäädölle, jos on pakko kuvata vastavaloon.

Eikä tässä vielä kaikki. Liekö myös lähetyksen valvontapöydässä liikaa nappuloita vai mikä mahtaa olla vikana, kun mainosten alkaessa ja päättyessä kuvasuhteet nytkähtelevät edestakaisin?

Lisäksi esimerkiksi joulun alla mainokset jäivät pyörimään toistuvaa kehää ohjelman päälle. Elisan tanssiva poro ja muutama muu mainos syöpyivät verkkokalvolle 4-5 kertaa peräjälkeen toistettuina, mutta illan NYPD:stä jäi arviolta 10-15 minuuttia keskeltä näkemättä.

Vaan mitäpä noista pikku puutteista. Onneksi yhä useammalla meistä on isot ja hienot laajakuvatelevisiot, joista näitä ohjelmia voi seurata.

Asiassa on vain yksi pieni ongelma, sillä televisio ei lähetä laajakuvaohjelmia kuin ehkä kerran viikossa.

Tämän vuoksi iso laajakuvaruutu menee hukkaan. Sen oikeata ja vasenta reunaa kehystää musta palkki aina, kun töllöttimestä tulee perinteisellä 4:3 kuvasuhteella välitettäviä ohjelmia. Ihme kyllä näin on myös useimpien elokuvien kohdalla, vaikka ne on jo alunperinkin tehty laajakankaalle.

Kaukosäätimestä toki löytyy nappula, josta kuvan voi venyttää koko ruudun täytteeksi, mutta silloin langanlaihat mäkihyppääjätkin alkavat näyttää lihotetuilta ja kummallisen lyhytjalkaisilta.

Jos taas televisiosta kerrankin tulisi laajakuvalähetyksiä, jää osa niiden tekstityksestä yleensä kuvan ulkopuolelle. Siispä tekstityksen nähdäkseen onkin kuvasuhdetta muutettava. Tällöin seurauksena ovat jälleen mustat palkit ruudun reunoissa. Väittävät, että digikanavilla tätä ongelmaa ei pitäisi olla, mutta päinvastaisestakin on kokemuksia.