fbpx
Uutiset

Teloituksia heppoisin perustein

Tyypillinen teloitukseen johtanut tapaus Saudi-Arabiassa: eteläisessä Najran kaupungissa kaksi veljestä myöntää kidutuksen jälkeen ottaneensa vastaan suuria määriä hasista.

Toinen tyypillinen tapaus on Ali Mohammed Baqir al-Nimrin teloitus. Tuomion mukaan hän osallistui alle 18-vuotiaana hallituksen vastaisiin mielenosoituksiin, hyökkäsi tuvallisuusjoukkoja vastaan, piti hallussaan konetuliasetta ja syyllistyi aseelliseen ryöstöön. Tunnustus häneltä saatiin kiduttamalla.

Saudi-Arabiassa on teloitettu viimeisten 12 kuukauden kuluessa 175 ihmistä, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tuore raportti.

Tällä vauhdilla Saudi-Arabia taistelee kyseenalaisesta kolmannesta sijasta Pakistanin kanssa maailmassa eniten teloittavien maiden listalla. Ykkösenä on Kiina, kakkosena Iran.

Teloitusten tahti on kiihtynyt. Yksistään tämän vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana Saudi-Arabiassa on teloitettu 102 ihmistä, kun koko viime vuonna teloitettuja oli 90.

Liki puolet, 48,5 prosenttia, teloitetuista on Saudi-Arabiassa viimeisten 30 vuoden aikana ollut ulkomaalaisia. Tuona aikana maassa on teloitettu ainakin 2 208 ihmistä.

Viime huhtikuussa Saudi-Arabia esimerkiksi teloitti kaksi indonesialaista naista, jotka oli havaittu syyllisiksi murhaan. Tämän vuoksi Indonesia ilmoitti viime toukokuussa, ettei se enää lähetä kansalaisiaan kotiapulaisiksi 21:een Lähi-idän maahan.

Oikeudenkäynnin aikana ulkomaalaiset joutuvat epäedulliseen asemaan jo sen vuoksi, että he eivät usein ymmärrä riittävän hyvin arabian kieltä.

SAUDI-ARABIASSA noudatettavan tiukan islamilaisen sharia-lain mukaan kuolemanrangaistus seuraa esimerkiksi huumausaineisiin liittyvistä rikoksista, joita ei kansainvälisesti pidetä näin vakavina. Vuoden 1991 jälkeen teloitettujen määrästä 28 prosenttia liittyi huumausainerikoksiin.

Teloitukset tapahtuvat enimmäkseen julkisesti mestaamalla, mutta myös ampumalla. Joissakin tapauksissa ruumiit on jätetty näytteille.

Oikeusviranomaiset eivät Amnestyn mukaan noudata kansainvälisesti hyväksyttyjä reilun oikeudenkäynnin standardeja tai YK:n säädöksiä. Hyvin usein koko oikeusprosessi tapahtuu salaisuuden verhossa.

Raportin mukaan on yleistä, että syytetyt eivät saa asianajajaa tai oikeutta vedota tuomiosta. Kiduttamalla tai muuten pakottamalla irti saatu ”tunnustus” on usein ainoa todiste kuolemantuomioon johtavassa oikeudenkäynnissä.

Saudi-Arabiassa on teloitettu yleisesti myös alle 18-vuotiaita ja henkisesti häiriintyneitä ihmisiä.

Kuolemantuomio seuraa usein myös sellaisista syytteistä kuten aviorikoksesta, noituuden harjoittamisesta ja islaminuskosta luopumisesta. Kansainvälinen ihmisoikeus ei tunnusta näitä teoiksi, jotka ansaitsisivat mitään tuomiota.

Ihmisoikeusjärjestöjen ongelmana on, että niitä ei ole päästetty Saudi-Arabiaan tekemään tutkimuksia. Järjestöt ovat saaneet tietoja ottamalla yhteyttä ihmisiin ennen näiden teloitusta sekä kyselemällä näiden omaisilta ja asianajajilta sekä tutkimalla oikeuden pöytäkirjoja.

Asiasanat

Menot