Uutiset

TeMK:n ajajat hyvässä vauhdissa Nokian kisassa

Trialin SM-sarja ja Suiomen cup jatkuivat viikonloppuna Nokialla. Lauantaina mestaruuspisteistä kilpailivat juniorit ja sunnuntaina oli aikuisten vuoro. Tervakosken Moottorikerhon kuskit menestyivät mukavasti kumpanakin päivänä.

C-superin Suomen cupin aikaisemmissa osakilpailuissa kärkikolmikko oli pysynyt muuttumattomana ja samanlaisena tahti jatkui myös lauantaina.

Hämeen Moottorikerhon Samuel Jääskeläinen ajoi voittoon, MP-Taidon Mikko von Plato oli toinen ja Tervakosken Tessa Kallio kolmas.

Kallio oli ensimmäisen kierroksen jälkeen mitalisijojen ulkopuolella, mutta ajaminen parani kahdelle viimeiselle kierrokselle ja näin sarjan kokonaistilanteessa kolmospaikka vankistui ennen kahta viimeistä osakilpailua.

Lauantain kansallisissa luokissa C-yleisen kolmanneksi ajoi TeMK:n Hanna Salmenaho. C-vapaassa voittoon taituroii TeMK:n Jesse Kuikka, Veeti Kaunisto oli neljäs, Emma Salmenaho viides ja Atte Syrjälä kuudes.

Sunnuntain kilpailuun lähdettiin kuivissa oloissa. Kilpailijat saivat kuitenkin lisähaastetta, kun toinen kierros ajettiin vesi- ja raekuurojen kastelemilla kallioilla.

A-luokassa MP-Taidon Sami Kymäläinen lähti kilpailuun luokkajohdossa ennen TeMK:n Leevi Paajasta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Kymäläinen oli neljä pistettä Paajasta edellä. Johtopaikkaan ei Kymäläisen ajokaan riittänyt, vaan seurakaveri Leevi Lindqvist oli kiinni ensimmäisessä osakilpailuvoitossa. Lindqvist jatkoi hyvää ajoaan myös toisella kierroksella ja otti ensimmäisen voittonsa. Paajanen ajoi toisen kierroksen märät jaksot Kymäläistä paremmin ja kilpailun toinen sija tasoitti sarjan niin, että kahteen viimeiseen osakilpailuun miehet lähtevät tasapisteistä. Lindqvist on kolmantena.

B-luokassa TeMK:n Teemu Koreemäki ajoi kilpailun voittoon ennen sarjaa johtavaa HäMK:n Tommi Kalliota ja sarjan piste-ero kaventui kahteen pisteeseen.

TeMK:n kolmoisvoittoa päästiin juhlimaan 40+ luokassa. Voittoon ajoi Ilkka Oittinen yhden virhepisteen erolla Ari Kyöstilään, Jörgen Nylund oli kolmas. SM-sarjassa Oittinen johtaa luokkaa täysillä pisteillä, Nylund on toisena ja Kyöstilä kolmantena.

Max Angelma oli supercupin kolmas, MP-Taidon Niko Nurmion voitti luokan.

Asiasanat

Päivän lehti

1.12.2020

Fingerpori

comic