fbpx
Uutiset

Teollisuusliitolta lakkovaroitus Teknologiateollisuuden työnantajille – Lakkovaroitus koskee lähes 300 toimipaikkaa

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Lehtikuva/Roni Rekomaa

Teollisuusliitto on jättänyt lakkovaroituksen Teknologiateollisuuden työnantajille. Lakkovaroitus koskee yhteensä lähes 300:a toimipaikkaa teknologiateollisuudessa ja malmikaivosten sopimusaloilla.

Lakkovaroituksen alaisissa toimipaikoissa työskentelee yhteensä yli 40  000 sopimusten piirissä olevaa työntekijää.

Teollisuusliitto julistaa lisäksi koko teknologiateollisuuden ja malmikaivosten toimialoille ylityökiellon. Toimipaikkakohtaiset lakot sekä koko toimialoja koskevat ylityökiellot olisivat voimassa 14.–23. tammikuuta välisellä ajalla.

Ylityökielto ja työnseisaukset eivät koskisi Teollisuusliiton mukaan hätätyötä eivätkä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamisen kannalta.

Osapuolten välinen erimielisyys liittyy palkankorotuksiin. Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan lakkovaroituksen jättämiselle ei ollut vaihtoehtoja, sillä neuvottelut ovat jo pidemmän aikaa jumittaneet paikoillaan.

Teknologiateollisuuden ja malmikaivosten sopimusalat siirtyivät sopimuksettomaan tilaan joulukuun 2021 alusta. Neuvottelut Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajien välillä kariutuivat tuloksettomina 27. joulukuuta.

Menot