Uutiset

Teollisuuspatruuna Antti Aarnio-Wihuri aloitti työnteon kuusivuotiaana – suomalaisten asenne työhön ihmetyttää: "Ei katsota, että tämä on minun tehtäväni"

Wihuri Oy:n pääomistaja on huolissaan suomalaisten asenteesta työtä kohtaan. Hän ihmettelee muun muassa sitä, miten moottoritie voi olla tukossa työmatkalaisista jo kolmelta iltapäivällä. Aarnio-Wihuri ei pidä pahana, jos lapsetkin tottuisivat töihin, joita pystyvät tekemään. Hän sanoo aloittaneensa oman työuransa jo kuusivuotiaana maatilalla.
Asenne työntekoon on jollain tavalla muuttunut. Ei katsota, että tämä on minun tehtäväni ja hoidan sen hyvin. Kunhan olen vain tekevinäni. Se vastuuntunto on se juttu, Antti Aarnio-Wihuri sanoo. Vieressä on miehen kultahippukokoelma. Kuva: Joel Maisalmi

Wihuri Oy:n pääomistaja on huolissaan suomalaisten asenteesta työtä kohtaan. Hän ihmettelee muun muassa sitä, miten moottoritie voi olla tukossa työmatkalaisista jo kolmelta iltapäivällä. Aarnio-Wihuri ei pidä pahana, jos lapsetkin tottuisivat töihin, joita pystyvät tekemään. Hän sanoo aloittaneensa oman työuransa jo kuusivuotiaana maatilalla.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Hämeen Sanomien jutut.

Menot