Uutiset

Tervakosken kevytsilta takaisin valmisteluun

Tervakosken tehdasalueen kupeeseen mietitään sittenkin kevyen liikenteen siltaa. Kunnanhallitus päätti maanantaina, että se palauttaa asian teknisen lautakunnan valmisteluun.

Taustalla on viime kesänä toteutettu muutos: Paperitehdas rakensi pyöröportin, joka estää pyöräilijöitä (ja myös rollaattori- ja lastenvaunuväkeä) käyttämästä tehtaan patosiltaa, joka on osa suosittua kevyen liikenteen väylää. Näin pyöräilijöiden pitää nykyään ajaa Vanhaltakylältä keskustaan Tervajoentien sillan kautta.

Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä teki viime elokuussa valtuustoaloitteen Paperintekijänkujan kevyen liikenteen väylästä. Se edellyttäisi uutta kevyen liikenteen siltaa – tällainen silta on myös vuodelta 1978 peräisin olevassa asemakaavassa.


Arvokas ympäristö

Tekninen lautakunta päätti viime viikolla, ettei uuden sillan rakentamista ryhdytä tässä vaiheessa valmistelemaan. Kunnanhallituksen jäsen Reijo Löytynoja (sd.) kuitenkin esitti maanantaisessa kokouksessa, että ensi vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä selvitettäisiin, minkälainen silta sopisi kulttuurihistorialliseen ympäristöön ja kuinka paljon silta tulisi maksamaan.

Kunnanhallitus hyväksyi Löytynojan esityksen yksimielisesti, ja asia siis palautuu tekniselle lautakunnalle. (HäSa)