Uutiset

Tervakosken koululle lisätilaa Seuratalolta

Tervakosken koulun tilanahtautta helpotetaan syksyllä siirtämällä kolme opetusryhmää Seuratalolle. Kyseessä on kaksi aloittavaa ekaluokkaa ja yksi kakkosluokka (nykyinen 1b).

Seuratalon alakerrassa on lähes valmiit luokkatilat, jotka vaativat lähinnä kalusteita ja varusteita. Piha-alue sen sijaan vaatii enemmän kunnostusta ja muutoksia. Pihan ympärille on muun muassa rakennettava verkkoaita.

Tervakosken koulu on kolmisarjainen, mutta ensi lukuvuonna se saa neljä ensimmäistä luokkaa. Koulun rehtori Sisko Lievonen on iloinen siitä, että kunta järjestää asian näin, vaikka lapset olisi periaatteessa voitu sulloa kolmeenkin luokkaan.

Ensi syksynä kouluun on tulossa yli 70 ekaluokkalaista ja sitä seuraavana vuonna lähemmäs 90.

Uusien järjestelyjen vuoksi Tervakosken koulu saa atk-luokan vihdoin siihen käyttöön kuin se on suunniteltukin. Nykyään atk-luokka on toiminut tilanpuutteen tavallisena luokkatilana.

Janakkalan tekninen lautakunta käsitteli tilasuunnitelmia kokouksessaan tiistaina. (HäSa)