Uutiset

Tervakosken paperiväkeä luotsaa nykyään perussuomalainen

Mikko Nurmo on tehnyt historiaa Tervakoskella. Hän ei ole demari eikä vasemmistoliittolainen, mutta silti hänet valittiin paperitehtaan eli Paperiliiton osasto 54:n pääluottamusmieheksi. Kaksivuotinen kausi alkoi tammikuun alussa.

Kaiken lisäksi Nurmo on perussuomalainen. Tosin hän ei tuonut puoluetaustaansa erityisesti esille viime marraskuussa pidetyssä vaalissa.

Eroon liiasta puoluevetoisuudesta

Nurmo katsoo, että Paperiliiton toiminta on ollut liian puoluevetoista.

-On hyvä, että suuntaus on se, että erottaudutaan puolueista. Meilläkin on täällä kaikkien puolueiden kannattajia. Kaikkien työntekijöiden asiaahan tässä ajetaan.

Nurmo sanoo, ettei hän olisi ikinä uskonut, että hän olisi joskus Tervakoskella töissä eikä varsinkaan sitä, että hän olisi pääluottamusmies.

Nurmo on nimittäin valkeakoskelainen, entisiä Tervasaaren työntekijöitä. Hän tuli Tervakoskelle töihin viitisen vuotta sitten sen jälkeen, kun määräaikainen työ Valkeakoskella loppui.

Janakkalalaiseksi Nurmo ei kuitenkaan aio ryhtyä, koska koko muu elämä on Valkeakoskella. Hän istuu kolmatta kautta Valkeakosken valtuustossakin.

Viime vaaleissa hän oli jopa eduskuntavaalilehdokkaana Pirkanmaan vaalipiirissä. Tämän vuoden vaaleihin hän ei lähtenyt ehdokkaaksi.

Pojat pyysi ehdokkaaksi

Pääluottamusmiesehdokkaaksi Nurmo kertoo ryhtyneensä, koska ”pojat pyysi”. Ei kuitenkaan ihan nikottelematta.

-Puntaroin asiaa pitkään. Eihän tämä ole mikään kiitollinen paikka, jos isompaa rähyä tulee.

-Sanoin pojille, etten tiedä lainsäädännöstäkään mitään, mutta ne sanoivat, että saat ainakin suusi auki.

Nurmo sanoo päässeensä pääluottamusmieheksi ihan kylmiltään. Luottamusmieskurssikin on vielä käymättä. Se puute tosin korjaantuu tuota pikaa, sillä tulevana maanantaina hän lähtee Kiljavan opistolle.

Nurmo toivoo, ettei hänen ei-vasemmistolaisuudestaan ole mitään haittaa luottamustoimessa. Ainakaan tähän mennessä ongelmia ei ole ollut.

-Kaikkiin kysymyksiin olen saanut liitosta vastauksen. Ei ole mitään valittamista.

Nurmo on vasta 33-vuotias, mutta valkeakoskelaisena hän on kuullut, millaista Paperiliiton ay-toiminta oli 1970-luvulla.

-Sehän oli sitä, että demarit ja SKDL tappelivat keskenään, ja asiat jäi hoitamatta. Kaikki on muuttunut sen jälkeen.

Yksi kone ajettiin alas

Paperitehtaalla on nykyään neljä konetta – yksi kone (savukepaperikone) ajettiin alas viime vuonna, ja samalla työntekijämäärä väheni lähes 60:llä.

-Onneksi vähennykset saatiin aikaan melkein kokonaan eläkejärjestelyin. Vain muutama työntekijä irtisanottiin, Nurmo sanoo.

Väen vähentymisen jälkeen jäljellejääneiden työmäärä on lisääntynyt, ja se näkyy Nurmon mukaan työssä jaksamisessa.

-Kireälle on vedetty, ja samaan aikaan poliitikot puhuvat eläkeiän nostosta. Paperin väki ei ainakaan jaksa seitsemäänkymmeneen, Nurmo sanoo.

Paperityöntekijää rasittaa Nurmon mukaan eniten kolmivuorotyö.

-Itse olen nyt ihan eri mies, kun vuoden alusta lähtien en ole enää ollut kolmessa vuorossa.

Paperitehtaalla pääluottamusmiehen tehtävä on päätoiminen.

Nurmo haluaa tuoda myös hyviä asioita esiin. Niitäkin riittää Tervakosken tehtaalla.

-Hienoa on se, että lomautuksilta on vältytty ja että määräaikaisia työntekijöitä on vakinaistettu. Minutkin vakinaistettiin kaksi vuotta sitten, ja samassa rysäyksessä 20-30 muutakin.

Perheyritys tuntuu turvalliselta

Nurmo pitää myös siitä, että Tervakosken omistaa perheyritys.

-Kyyti on ollut kylmää isoissa pörssiyhtiöissä, joissa on kasvottomat omistajat takana. Perheyrityksessä tuntuu turvallisemmalta.

Itävaltalaisessa omistuksessa olevan yhtiön toimitusjohtaja on saksalainen. Nurmo myöntää, että hän tarvitsee välillä tulkkia, kun ”tuo Lontoon murre on jäänyt opettelematta”.

-Mutta se on sovittu, että ovet ovat molempiin suuntiin auki. (HäSa)