Kolumnit Uutiset

Terveysfasismin kukkaset kukoistavat painoindekseissä

Olen ylipainoinen ja muutaman kilon kevennykseen on lääketieteellisiä syitä. Muuten uhkaa vähintäänkin diabetes. Minulle on myös kerrottu, että olisi syytä harkita liikunnan aloittamista.

Kokeilin internetin painoindeksimittaria sopivasti sen jälkeen, kun olin juuri käynyt uimahallin kuntosalin puntarilla. Painan vähän alle 90 kiloa ja pituuteni on 184 senttimetriä. Onneksi ikää ei kysytty. Ikäni (54) perusteella olen jo toivoton tapaus: yli-ikäinen ja ylipainoinen. Olen ollut normaalipainoinen viimeksi alle 30-vuotiaana ja ihannepainoinen parikymppisenä.

Ilmeisesti minun pitäisi välittömästi liittyä muiden vastaavassa lihavuuskierteessä elävien joukkoon, jakaa kokemuksia kurjasta elämäntilanteestani ja lopulta valtavasti voimaantua ja löytää langanlaiha itseni.

Ei voisi kuulkaa vähempää kiinnostaa.

Protestoin vakavasti meidän kaikkien rotevien tai rotevahkojen miesten ja samalla komeiden naisten puolesta. Emme ole lihavia, emmekä edes lihavahkoja, vaan usein harvinaisen onnellisia juuri sellaisina kuin me olemme.

Nautimme elämän suurista ja pienistä iloista, hyvästä ruuasta ja tietysti myös liikunnasta. Tunnen muutamia onnellisen kovakuntoisia, joilla on mukanaan muutama kilo rasvaakin. Ylipaino voi olla ylivoimaa.

Vallitseva kauneusihanne on linnunluinen ja jopa lähes sairaalloisen anorektinen.

Painoindeksipotaskaa lukevat myös terveydestään aidosti huolestuneet ihmiset. Aina on joku, joka uskoo, ottaa itseensä, katsoo peiliin, löytää muka jotakin lihavuuden tapaista ja aloittaa hillittömän itsehoidon. Kertarytinällä aloitettua salaatti- ja kuntokuuria seuraa sitten sydäri, paniikkikohtaus tai lievissä tapauksissa vähintäänkin hillitön ripuli.

Vallitsevaan terveysfasismiin kuuluu, että jokainen itseään vähänkin kunnioittava ”ylipainoinen” käyttää kauneusihanteet saavuttaakseen runsaasti rahaa. Oman personal trainerin lisäksi tarvitaan ainakin ravintovalmentaja ja runsaasti terveystuotteita.

Ihan kuin itse kukin ei yksin osaisi kerran illassa lähteä pienelle kävelylenkille ja vähän katsoa, mitä lautaselta suuhunsa mättää.

Ihmisten lihavuudesta, joka on tietysti kiistatta myös vakava kansanterveydellinen ongelma, on tehty raakaa tirkistelyviihdettä. Läskit ressukat reuhtovat itsensä puolessa vuodessa hoikemmaksi ja tehodieetin jälkeen repsahtavat uudelleen. Läskiohjelmia ei olisi, jos niitä ei joku katsoisi.

Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse suostua.

Maailma oli paljon terveempi paikka ennen kuin oli ”terveystutkimuksia”, joita suolletaan maailmalta meille täysin kritiikittömästi. Milloin mikäkin aine on turmiollinen ja heti seuraavaksi erityisen terveellinen.

Aamulla pitää muistella, mitähän dieettiä olen noudattamassa. Pelkkä aamupuuro ei riitä vaativien ihanteiden täyttämiseen.

Ennen oli kaikki keskimäärin huonommin, mutta ihmiset sentään tiesivät, millaista se on, kun on oikeasti nälkä.