Uutiset

Terveyskeskus ei saa lisävirkoja

Terveyskeskukseen ei lisätä Riihimäellä ensi vuonna yhtään uutta virkaa. Auki tulevien virkojen täyttökin vaatii yhtymäjohtajan erityisluvan.

Terveuskeskukseen olisi tarvittu kaksi kotisairaanhoitajaa, psykiatrinen sairaanhoitaja, osastofarmaseutti, fysioterapeutti ja hammaslääkäri.

Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi ovat kuntayhtymän omistajakuntina kiristäneet talouden tiukalle taatakseen, etteivät kuntien maksuosuudet kasva ensi vuonna neljää prosenttia enempää. Talousarvio jää runsaat 300 000 euroa miinukselle.

Yhtymähallituksessa äänestettiin keskiviikkona siitä, pitäisikö talousarvioon palauttaa alkuperäisessä budjettiesityksessä olleet virkalisäykset. Ehdotus äänestettiin kumoon äänin 9-2, yksi tyhjä.

Äänestyksen jälkeen yhtymähallitus päätti kuitenkin lisätä budjettiin 30 000 euron määrärahan sijaistuksia varten. Lisäksi yhtymähallitus päätti, että toiminnan edellyttämät riittävät henkilöstöresurssit on turvattava.

– Yhtymähallituksen hyväksymä talouden tervehdyttämisohjelma lepää nyt odottamassa maamme hallitukselta tietoa, millainen kuntarakenneuudistus on tiedossa. Vasta sen jälkeen pystytään käynnistämään rakenteellisten muutosten suunnittelu, kertoo yhtymäjohtaja Tero Pitkämäki.

Yhtymähallitus kuitenkin päätti kokouksessaan, että toiminnan rakenteellisia uudistuksia lähdetään kuntayhtymässä toteuttamaan vuoden 2012 aikana. Muutokset koskevat vanhustenhuoltoa, terveyskuntayhtymän toimipisteitä ja erikoissairaanhoitoa, joiden toteuttamista on suunniteltava yhdessä omistajakuntien kanssa.

Tervehdyttämisohjelmaan sisältyvä ajatus toimintojen keskittämisestä liikahtaa ensi vuonna eteenpäin sen verran, että Riihimäen terveysasemalle remontoidaan Museokadun rakennukseen neljä työhuonetta hammashuollolle.


Hammashuollolle tilat Museokadulle

Noin 400 000 euron investoinnilla varaudutaan mahdolliseen kaupungin hammashoidon asteittaiseen keskittämiseen.Talousarvion miljoonan euron investointipakettiin ei sisälly muita isoja hankkeita.

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä laatii jo neljättä vuotta peräkkäin alijäämäisen talousarvion. Tämän vuoden tilinpäätöksestäkin ennakoidaan noin 700 000 euroa alijäämää. Tero Pitkämäki ei usko kierteen katkeavan ilman isoja rakenteellisia muutoksia.

Ensi vuoden talousarvio olisi ollut tasapainossa, jos kuntalaskutusta olisi pystytty kasvattamaan lähes kuusi prosenttia eli saman verran kuin tänä vuonna. Kuntien kiristysvaade yhdessä sairaankuljetuksen kustannusten laskennallisen osuuden poistamisen kanssa nipisti kasvuprosentin kolmeen.

Kuntalaskutus saatiin kuriin leikkaamalla alkuperäistä talousarvioesitystä lopulta 720 000 eurolla. (HäSa)

Menot