Kolumnit Uutiset

Tiet eivät tarvitse yhtiötä, Berner!

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) tavoittelee liikenneväylien yhtiöittämistä ja autoilijoille käyttömaksuja. Samalla ministeri lupaa autoilun verotukseen kevennyksiä.

Jos hallitus huhtikuussa hyväksyy esityksen, elämme tai ainakin ajamme jo vuoden kuluttua aivan uudenlaisessa ympäristössä. Missä viipyi kohu? Liikennekaaresta kiihkoiltiin viime keväänä vain taksiluvista, vaikka työn alla on jättimäinen muutos.

Kuulostaako järkevältä, että maksamme vaikkapa teleoperaattorille, auton maahantuojalle tai vaikkapa ruokakauppaketjulle päivittäin ajamistamme kilometreistä veroa?

Bernerin ajatus on, että kaikki maantiet, rautatiet ja meritiet kuuluvat valtion omistamalle väyläverkkoyhtiölle. Se ei peri autoilijoilta veroa, vaan perinnän hoitavat palveluntuottajat eli juuri nuo teleoperaattorit, vakuutusyhtiöt, autokaupat tai vastaavat. Vero niputetaan osaksi sopivaa palvelupakettia, josta palveluntuottaja tilittää osan väyläverkkoyhtiölle.

Jokaiseen autoon pitää hankkia jonkinlainen GPS-laite, joka tallentaa kilometrit.

Koska vero uppoaa osaksi vaikkapa vakuutusyhtiön laskua, se hämärtyy osaksi loppusummaa. Jokainen voi tietysti valita, minkälaisessa palvelupaketissa haluaa veronsa maksaa. Entä sitten, kun haluaa vaihtaa teleoperaattoria, vakuutusyhtiötä, ruokakauppaa?

Palveluntarjoajien käyttäminen on Bernerin mielestä tae kilpailusta. Onko? Jos vero perustuu ajettuihin kilometreihin ja auton päästöarvoihin, miten palveluntuottajien kilpailu voi vaikuttaa maksun suuruuteen?

Kolumnisti Yrjö Rautio (HS 8.1.2017) toteaa osuvasti, että valtio rajoittaa jo päästöjä, kun autoveron suuruus riippuu päästöarvoista. Verotus perustuu jo ajettuihin kilometreihin, kun polttoaineen hinnasta yli puolet on veroja.

Minä kapinoin uudistusta vastaan. En usko, että nykyisiä veroja kevennetään. En usko kilpailuun katsoessani ruokakorin hintaa kahden kilpailevan kauppaketjun maassa.

En hyväksy, että työtön joutuu ottamaan työpaikan 150 kilometrin säteeltä ja kulkemaan julkisilla riippumatta käytetystä matka-ajasta. En halua alistua antamaan hiljaista hyväksyntää yhtiölle, joka jatkossa toteuttaa omin päin jokaista suomalaista koskevia ”uudistuksia”.

Vaikka tankkaus kirpaisee, polttoainevero rokottaa yksinkertaisesti ja oikeudenmukaisesti käytön mukaan.