Kolumnit Uutiset

Tieteen ja arjen polut eriytyvät

Muutamat tutkijat ovat sydämistyneet maa- ja metsätalousministeriöön, kun heitä ei oteta todesta. Tiistain Helsingin Sanomissa muutama tiedemies purki mielipahaansa, kun tutkimusten tulokset eivät olekaan aivan yksi yhteen kirjautuneet laeiksi ja asetuksiksi.

Kalaa pyydetään, riistaa metsästetään ja puuta kaadetaan edelleen vaikka tutkijat ovat heristäneet sormeaan jo pitkään. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) kuittaa tieteenharjoittajien väitteet tokaisemalla, että omillakin aivoilla saa ajatella.

Koskinen kaivaa verta nenästään. Ei aikaakaan, kun tiedeimperiumi käy vastaiskuun saattaakseen ministeriön arkijärjen ja poliittiset realiteetit kyseenalaiseen valoon. Se, mikä on tieteessä oikein ja viisasta, ei aina sinällään istu tosielämään.

Tehokkaaksi äänenvaimentajaksi laimentamaan tutkimuslaitosten kritiikkiä käy raha. Jos möly yltyy yli sietorajan, vähennetään rahoitusta. Valtion laitokset ovat kautta linjan pakotettu tuottavuusohjelmaan, mikä selkokielellä tarkoittaa tutkimusmäärärahojen leikkausta ja virkojen sekä kokonaisten tutkimusyksikköjen loppumista.

Maa- ja metsätaloushallinnon alaiset kaikki tutkimuslaitokset niputetaankin jo lähivuosina yhteen. Se käy jo jonkinlaisesta voiman näytöstä poliittisessa päätöksenteossa.

Vaikka tutkimuslaitoksilla ja tiedemiehillä on verrattomat ansiot, joita voidaan käyttää päätöksenteon tueksi, aivan kaikkea ei silti pidä purematta niellä. 1980-luvun metsäntutkijat todistivat, että happosateet ja muut ilmansaasteet tuhoavat Suomen metsät niin, että metsäteollisuus ei enää lyö leiville.

Murheellinen kohtalo oli tiedossa myös vesistöille, jotka pilaantuvat vääjäämättä. Vesiensuojeluun on toki panostettu, myös tiedemiesten työn tuloksena, mutta nykykatsannossa viime vuosituhannen tietäjät vetelivät kyllä aivan liian synkillä väreillä.

Virheitä tai edes virhearvioita, ainakin omia, on kenen tahansa vaikeata myöntää. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on jo useamman kerran nollannut luottamuspääomansa.

Perhossa akateemisen tiedemaailman ja paikallisen arkielämän yhteentörmäys johti rikollisiin ja tuomittaviin tekoihin, susien salakaatoihin. Perho on synkkä luku sinänsä, mutta kunniaa RKTL ei ole niittänyt ilvestiedoillaankaan.

Laitoksen virallinen tilasto, vaikka sitä vähimmäismääräksi sanotaankin, osoittautui erityisen virheelliseksi muutaman viikon takaisen ilveslaskennan jälkeen. Tieto todellisesta ilvesmäärästä ei ole saavuttanut tutkijankammioita.

Lakia ja esivaltaa kunnioittavat metsästäjät ovat nurkuen, mutta kuitenkin noudattaneet RKTL:n ohjeita hirvikannan verotuksesta. Välillä on painotettu kaatoja uroksiin, välillä vasoihin, joskus on laskettu sarvipiikkejä ja säästetty naaraita. Omat aivot ja ajatukset on ollut pakko jättää reserviin.

Nyt eteläisessä Hämeessäkin on alueita, joille joitakin ensi syksyn pyyntilupia voi perustella enintään kansanperinteen ja maaseutukulttuurin säilyttämisellä.