Uutiset

Tiiriön pesukatu saanee kilpailijan

Jos lupa-asiat etenevät riittävän nopeasti, Tiiriössä toimivalle perheomisteiselle Non Stop Pesukadulle saattaa valmistua kilpailija jo ensi kevääksi.

Osuuskauppa Hämeenmaa haluaa rakentaa Prisman kylkeen oman automaattisen autopesulansa, jonka asiakkaiksi se tavoittelee erityisesti asiakasomistajiaan. Suunnitelmana on, että ABC-ketjuun kuuluvan pesulinjaston aukioloajat ovat samat kuin Prismalla.

Osuuskaupan ABC-ketjun toimialajohtajan Jouni Viljasen mukaan Hämeenlinnan autopesulamarkkinat eivät ole vielä liian ahtaat.

Aivan vieressä jo toimivan Non Stop Pesukatu Tiiriön toimitusjohtajalla Kari Tolpalla on asiasta erilainen näkemys.

-Ihan järjetön juttu. Ihmetellä täytyy, koska tällä tulee hädin tuskin toimeen. Vuositasolla kaluston käyttöaste jää meillä alle puoleen, ja väitän, että niin on myös valtakunnallisesti, hän sanoo.

Rakennushankkeen etenemiseksi Hämeenmaa tarvitsee kuitenkin luvan asemakaavasta poikkeamiseen. Lupa tarvitaan muun muassa siksi, että uuden noin 250 kerrosneliömetrin suuruisen hallin vuoksi Prisman tontin rakennusoikeus ylittyy.

Poikkeamislupa oli Hämeenlinnan kaupunginhallituksen esityslistalla maanantain kokouksessa, mutta siitä ei tehty vielä päätöstä. (HäSa)

Lue aiheesta lisää tiistain Hämeen Sanomista.