Uutiset

Tiistaisesta Helsingin Hietalahden ampumisesta epäiltyä vaaditaan vangittavaksi käräjäoikeudessa tänään

Murhasta epäilty työskentelee rakennusalalla toimitusjohtajana.
Kuvituskuva.

Hietalahden tiistaisesta ampumisesta epäiltyä miestä vaaditaan tänään vangittavaksi Helsingin käräjäoikeudessa.

32-vuotiaan miehen epäillään yrittäneen murhata kolme tuntemaansa miestä keskellä iltapäiväruuhkaa Helsingin kantakaupungissa. Luodit osuivat kahteen mieheen vilkkaalla risteysalueella ruuhka-aikaan, ja he haavoittuivat vakavasti. Kolmas oli aivan yhden uhrin vieressä, mutta hän ei tiettävästi saanut vammoja.

Murhan yrityksistä epäilty mies toimii rakennusalan yrityksen toimitusjohtajana. Vuonna 2014 perustettu yritys on rekisteröity Vantaalle, ja sen liikevaihto liikkuu reilussa miljoonassa eurossa. Yritys kertoo tekevänsä esimerkiksi rappauksia, maalauksia, purkutöitä ja rakennussiivouksia pääkaupunkiseudulla.

 

Epäillyltä ei löydy rikostaustaa

Epäilty on kosovolaistaustainen, ja hän on asunut ainakin viime vuosina pääkaupunkiseudulla, väestötietojen mukaan nykyisin Vantaalla ja sitä ennen Helsingissä. Pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksista ei kuitenkaan löydy mieheltä minkäänlaista rikostaustaa.

Sen sijaan käräjillä on vireillä juttu, jossa mies itse on joutunut pahoinpitelyn uhriksi viime marraskuussa Espoossa. Pahoinpitelystä syytetään kosovolaistaustaista espoolaismiestä, ja syyte on nostettu vasta pari viikkoa sitten.

Tapauksesta tekee kiinnostavan se, että pahoinpitelystä epäillyllä espoolaismiehellä on sama sukunimi kuin miehellä, joka omistaa punaisen auton, jolla ampumisen uhrit olivat liikkeellä. Punainen auto jäi Hietalahdenkadun ja Porkkalankadun risteykseen, kun uhrit vietiin sairaalaan.

STT ei ole pystynyt varmistamaan, ovatko pahoinpitelystä epäilty mies ja punaisen auton omistaja sukua. Sekään ei ole varmaa, onko auton omistaja itse ollut liikkeellä autollaan.

Pahoinpitelystä epäilty mies ei kuitenkaan ole yksi uhreista, koska hän on syntynyt 1960-luvulla, ja poliisin mukaan kaikki kolme murhan yrityksen kohdetta ovat syntyneet 1990-luvulla.

Epäilty mies otettiin kiinni melko pian tapahtuneen jälkeen Vantaalta.

Asiaa käsitellään alustavan tiedon mukaan käräjäoikeudessa perjantaina aamupäivällä.