fbpx
Kolumnit Uutiset

Tikalla on taas toivoa

Mitä yhteistä on valkoselkätikalla ja liito-oravalla? Ainakin se, että jokainen on joskus kuullut niistä, mutta vain harva on koskaan nähnyt.

Yhteistä on toki paljon muutakin. Kumpikin on ollut monien luonnonsuojelukiistojen kohteena. Molemmat ovat vanhojen metsien salaperäisiä asukkaita, joihin voi törmätä vain hyvällä onnella.

Tänä syksynä kuitenkin valkoselkätikan näkemiseen on ollut tavallista paremmat mahdollisuudet, sillä näitä harvinaisia lintuvieraita on vaeltanut kaukaa itärajan takaa Suomeen enemmän kuin koskaan ennen.

Jo syyskuussa käynnistynyt vaellus on tuonut maahamme arviolta jopa parituhatta valkoselkätikkaa. Niistä on tehty satoja havaintoja ympäri maata ja Kanta-Hämeessäkin useita. Esimerkiksi Hämeenlinnassa tikkoja on tavattu vain muutaman kilometrin päässä torilta.

Lintuharrastajat ovat tilanteesta tietysti innoissaan. Toiveena näet on, että edes pieni osa vieraista jäisi Suomeen vahvistamaan meikäläistä niukkaa pesimäkantaa. Pääosa kuitenkin palannee ennemmin tai myöhemmin takaisin Venäjän taigalle.

Valkoselkätikasta on vuosikymmenten kuluessa tullut eräs uhanalaisuuden tunnetuimmista symboleista. Sopivien elinympäristöjen kadotessa sen kanta romahti 1950-luvun jälkeen jopa yli 90 prosenttia.

Kun suojelutyö käynnistyi 1980-luvun lopulla, tikkoja oli jäljellä vain 30-40 paria, ja laji oli välittömässä vaarassa kadota Suomesta.

Vuosikymmeniä jatkuneen suojelutyön ansiosta kanta on kuitenkin saatu hitaasti elpymään, ja tuoreimpien tietojen mukaan tikkoja pesii maassamme tätä nykyä jo noin 200 paria.

Suurin osa niistä asustaa Päijänteen itäpuolella, mutta muutama reviiri on täälläkin Hattulassa ja Hämeenlinnan Lammilla. Aiemmin äärimmäisen uhanalainen laji luokitellaan nykyisin erittäin uhanalaiseksi.

Valkoselkätikka on elinympäristön valinnassaan selvästi sukulaisiaan vaateliaampi. Se viihtyy vain rehevissä lehti- ja sekametsissä yleensä vesistöjen lähistöllä. Lisäksi elinpiirillä on oltava runsaasti lahopuita, joista tikka etsii ravintonsa.

Elinympäristöjen suojelu ja hoito ovatkin avainasemassa, sillä tikalle mieluisat vanhat hakamaat ja kaskikoivikot alkavat olla tuiki harvinaisia.

Sinnikäs ja pitkäjänteinen suojelutyö on toki ennenkin tuottanut runsasta hedelmää. Parhaita esimerkkejä siitä ovat laulujoutsen ja merikotka.

Seuraavaksi voi olla valkoselkätikan vuoro.

Menot