Uutiset

Tilasto kaunistelee viinaongelmaa

Tilastokeskuksen tuore tilasto kertoo karua kieltä suomalaisen viinaongelman kärjistymisestä. Viina tappoi viime vuonna 1 231 työikäistä miestä ja 314 naista. Yhteensä 1 860 kuollutta tietää sitä, että vuoteen 2003 verrattuna viinaan menehtyneiden määrä kasvoi peräti viidenneksellä.

Sekä miesten että naisten kuolinsyytilastoissa alkoholi on toisella tilalla. Tälläkin kertaa tilasto vaatii kuitenkin vielä tulkintaa. Viina ja työikäisten kuolemat liittyvät yhteen paljon tiiviimmin kuin sinänsä oikein laaditun tilaston pikainen vilkaisu osoittaa.

Tapaturmat olivat vuonna 2004 kolmanneksi yleisin työikäisten kuolinsyy. Vanhan sanonnan mukaan juopolla on tuuria, mutta elävä elämä todistaa vallan muuta: huomattavassa osassa tapaturmia viina on osasyy. Lähes mahdotonta olisi tilastoida erikseen tapaturmia, joissa keskeinen tekijä on krapula.

Itsemurhat olivat suomalaismiesten neljänneksi yleisin kuolinsyy. Jälleen kuvassa on mukana viina, sillä osa itsemurhan tehneistä oli kuollessaan humalassa. Eikä ole mikään salaisuus, että vaikea alkoholiongelma ajaa ihmisiä äärimmäiseen henkiseen umpikujaan, johon haetaan lopulta ratkaisua itsemurhasta.

Myös monen sairauden takana on alkoholin liikakäyttö. Olisi perin tärkeää muun muassa tutkia, kuinka monen kohonneesta verenpaineesta, ylipainosta sekä diabeteksesta kehittyneen sairauden tärkeä selittäjä on viina. Murheellisen moni suomalainen juo illalla mieluummin keskiolutta ja makaa sohvalla kuin hoitaa kuntoaan urheilemalla, vaikka vain kävelemällä.

Kuinka monen työikäisen kuolemassa alkoholi on keskeisessä roolissa? Tarkkaa vastausta ei ole olemassakaan, koska kysymys on tulkinnoista. Tuskin on kuitenkaan väärin laskea, että viina oli viemässä noin 5 000 suomalaista ennenaikaiseen kuolemaan vuonna 2004. Asiantuntijoiden mukaan kuluva vuosi ei tilastoja kaunista.

Alkoholi tappaa ennen muuta keski-ikäisiä suomalaisia miehiä. Tässä ei ole ihmettelemistä. Ihminen kestää nuorena viinanhuuruista elämää petollisen hyvin, mutta aikanaan lasku lankeaa väistämättä maksettavaksi. Viinankulutus tapaa vähitellen kasvaa ja myös alkoholin aiheuttamien sairauksien kehittyminen vie oman aikansa.

Kun viinaan kuolee myös suomalaisia nuoria, ei perimmäisen johtopäätöksen tekeminen ole vaikeaa. Alkoholi on koko kansan ongelma.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (kesk.) haluaa koota koko hallituksen rivit torjumaan kasvavan alkoholinkulutuksen haittoja. Hyssälä on oikeilla jäljillä. Viinanjuontiin pitäisi saada jarrut päälle.

Hyssälä on kokoamassa ohjelmaa, joka on tulossa hallituksen käsittelyyn. Toivottavasti sen painopiste on jossain muualla kuin alkoholijuomien myyntihintojen korotuksessa. Keskustelua alkoholipolitiikasta on välttämätöntä huomattavasti syventää.

Yhteiskunnan keinot viinan haittojen torjumisessa ovat rajalliset. Suomalaiset pitäisi saada nykyistä selkärankaisemmin kantamaan vastuunsa niin omasta kuin lähipiirinsä kuuluvien elämästä.