Uutiset

Tiukaksi se taas menee

Kymmenen kierrosta ennen jääkiekkoliigan runkosarjan loppua näyttää taas siltä, että hämeenlinnalaiset HPK:n ystävät saavat jännittää Kerhon pelien jatkumista pudotuspeleissä ihan loppuun asti.

Viime vuonna hämeenlinnalaiset nousivat pitkältä takamatkalta kevään hienoimpiin peleihin ja homma ratkesi vasta päätöskierroksella. Silloin eroa oli ihan eri tavalla kuin nyt, mutta tiukkaa tekee tänäkin vuonna. Kerho otti tiistaina Vaasasta täydet pisteet ja kavensi eroa pudotuspeliviivaan pisteellä. Lähimpänä on nyt Ässät neljän pisteen päässä, mutta ei Ilveskään ole kuin viisi pistettä HPK:ta edellä.

Toinen nollapeli putkeen

Voitto ei tullut Kerholle helpolla Vaasassa, eivätkä ne tule helpolla jatkossakaan. Sportia vastaan se vaati Juuse Saroksen nollapelin, loistavan alivoimapelin ja neljä tehtyä maalia.

– Meillä oli pari päivää viikonloppuna vapaata, ja sen huomasi. Minulla oli rento fiilis ja pelaaminen tuntui hyvältä, Saros myhäili.

Saros nollasi Sportin 35 torjunnalla. Myös edellisessä ottelussa Sarokselle merkittiin nollapeli, vaikka TPS ottelun lopulta voittikin maalittoman esityksen jälkeen voittomaalikilpailussa.

– Kyllähän sen tuntee, kun saan päälle kunnon peli-ilon. Nollapeliin tarvitaan aina töitä ja tietysti vähän onneakin, mutta yritän jatkaa samalla tavalla, maalivahti hymyili.

Sport ei saanut tehtyä tällä kaudella Sarokselle kotijäällään yhtään maalia. Kerhon nimittäin voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen syksyllä 3–0.

– Ei siihen sen ihmeempää taikaa ole. Minulle on vain sattunut tulemaan näin hyvät pelit tänne. Tiedä sitten, mistä se johtui.

HPK nollasi Sportin ylivoiman neljä kertaa, eivätkä vaasalaiset saaneet ylivoimalla kertaakaan oikein kunnon painettakaan aikaiseksi.

– Saimme hyökkäykset lähes heti katki ja purettua kiekkoja. Se oli meiltä hyvää, Saros kehui.

Liedeksen maali ratkaisi

Kerho meni ottelussa johtoon parin minuutin pelin jälkeen Santeri Saaren osumalla. Seuraavaa maalia saatiinkin odotella kolmannen erän loppupuolelle ennen kuin Heikki Liedeksen osuma ratkaisi pelin. Marek Viedensky (1+1) ja Juha Koivisto kaunistelivat vielä numeroita. Otto Paajanen syötti molemmat maalit.

– Voittaminen antaa muutaman tappiopelin jälkeen taas uutta virtaa ja innostusta tapella viimeisestä pudotuspelipaikasta. Neljän maalin voitto ei kerro ihan kaikkea pelistä. Juuse oli erittäin hyvä tänäänkin, ja olimme tehokkaita maalipaikoissa, muistutti HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen.

Arvonen ei ollut ihan tyytyväinen omiensa puolustuspelaamiseen.

– Varsinkin hyökkääjillä selkä suoristuu liian helposti, ja pelaamme hidasta peliä. Teimme itse itsellemme vaikean illan, mutta voitto oli helkutin hieno. Asenne ja tekeminen ovat kuitenkin parantuneet peli peliltä, päävalmentaja sanoi.

Sport painoi kolmannen erän päälle Liedeksen maaliin asti. Kerho teki erän aikana muutoksia kokoonpanoonsa, ja ne toivat tulosta. Neljännessä maalissa ylivoimaa olivat pelaamassa oudot miehet Paajanen ja Koivisto, eikä aloituksesta mennyt kuin yhdeksän sekuntia ennen kuin kiekko oli maalissa.

– Oli pakko vähän sekoittaa kokoonpanoja, jotta saimme uutta virtaa. Otto ja Leksa painoivat tässäkin ottelussa ja illasta toiseen muutenkin alivoimaa ihan helkutisti, joten annoimme heille mahdollisuuden ylivoimaan. Pojat käyttivät sen hienosti hyväkseen, Arvonen kehui. (HäSa)

Asiasanat