fbpx
Uutiset

Toijala ja Viiala hierovat nyt kahden kauppaa

Toijalassa ja Viialassa on päätetty jatkaa valmisteluja Akaan kaupungin perustamiseksi. Kaksikko sekä Kylmäkoski käsittelivät kuntaliitosta valtuustoissaan keskiviikkona.

Toijalassa ja Viialassa enemmistö valtuutetuista kannatti kuntaliitosta, mutta Kylmäkoskella se tyrmättiin.

Toijalan kaupungin ja Viialan kunnan hallitukset ja valtuustojen puheenjohtajat päättivät torstaina, että valmistelutyötä kahden kunnan liitoksesta jatketaan. Valmistelussa hyödynnetään jo tehtyjä selvityksiä. Tavoitteena on edelleen, että Akaan kaupunki perustettaisiin 1.1.2007 alkaen.

Hallitukset käsittelevät kahden kunnan liitosta jo ensi keskiviikkona ja valtuustot kokoontuvat päättämään asiasta tiistaina 28.3. Sitä ennen maanantaina 27.3. molemmissa kunnissa järjestetään tilaisuudet kuntalaisille. (HäSa)

Menot