Kolumnit Uutiset

Toimii myöhemmin, jos ei ennemmin

Harvoin – mutta sentään joskus – piirtyy silmien eteen kaunis kuva paremmasta tulevaisuudesta.

Hämeenlinnalainen projektijohtaja Hanna Nordlund kertoi jokin aikaa sitten Hämeen Sanomissa, kuinka netti valjastetaan palvelemaan suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Tai paremminkin meidän kaikkien hyvinvointiamme.

Hankkeen nimi, Oda, omat digiajan hyvinvointipalvelut, kuulostaa kammottavalta, mutta sen ydin on tavoittelemisen arvoinen.

Mutkia oikoen ja hanketerminologiaa karttaen voi sanoa, että kun Oda toimii käytännössä, emme soittele turhia puheluita terveyskeskuksiin, käytämme vähemmän aikaa lomakkeiden täyttämiseen emmekä koskaan koe käyneemme vastaanotolla turhaan.

Toisaalta terveyden ammattilaiset käyttävät entistä enemmän aikaa oikeaan työhönsä: sairaan auttamiseen.

Odaa aletaan käyttää ensi vuonna, mutta Nordlund arvioi, että mennee viisi vuotta ennen kuin se on läpäissyt toiminnan eri tasot ja hyödyt alkavat konkretisoitua.

Viime viikolla iski passi on menossa vanhaksi! -paniikki. Mieleen palautui sama tilanne viiden vuoden takaa. Tuli tukala olla.

Kömpelöltä nettisaitilta oli mahdollista varata ennakkoaika passihakemuksen jättämiseksi, mutta pysyivätkö virkailijat aikataulussa? No eivät.

Tunnelmaa Hämeenlinnan vanhalla poliisiasemalla ei keventänyt sekään, että paikalla poukkoilivat juuri silloin kaikki ne, joille ohjeiden ja numeroiden ymmärtäminen on täysin mahdotonta. Lämpöä riitti kuin saunassa, peflettejä ei.

Noudanko uuden passin ensi viikolla hyvin ilmastoiduista ruokakaupasta, jossa kassajonot ovat aina alle viiden lähimmäisen mittaiset? En tiedä, mutta ainakin toistaiseksi tämä hanke on edennyt kuin unelma.

Piipahdus valokuvaamossa, jossa tarjottiin ystävällisesti puuterit. Jo tuntia myöhemmin oli passihakemus lähtenyt poliisille. Netissä sen tekeminen vei aikaa noin minuutin. Systeemi toimi.

Kuten olemme lehdistä lukeneet, on mahdollista, että uudesta passista tuijottaakin umpivieras naama. On mahdollista, ettei ei suostuta edes luovuttamaan, koska hakijalla ei ole esittää voimassa olevaa virallista henkilöllisyystodistusta – vanha passihan on vanha. Tässä vaiheessa haluan kuitenkin ehdottomasti olla luottavaisin mielin.

Jos järjestelmä ei toimikaan vielä ihan täydellisesti, niin kenties viiden vuoden päästä.

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930