Uutiset

Toiset rakastavat, toiset vihaavat, mutta miksi? – Me kysyimme yläkoululaisilta itseltään, mitä he ajattelevat etäkoulusta

Koronaepidemian alkuvaiheessa ihasteltiin koulujen digiloikkaa, mutta pian puheisiin levisi huolestuneisuus. Suurin osa peruskoulujen oppilaista on saanut koronavuoden aikana siivunsa etäopetuksesta. Yläluokkien oppilaille tekemämme kysely kertoo, että tekniikkaa on opetettu puolin ja toisin. "Välillä tuntuu kun opettaisi opettajia, kun he eivät tiedä, miten jotain sovellusta tai ohjelmaa käytetään", yksi koululainen vastasi.
Yläkoululaiset Jani Rautio ja Liinu Eloranta ovat olleet etäopetuksessa nyt kolme viikkoa. Etäopetus jatkuu vielä pääsiäisen ylitse alueilla, joissa koronatilanne on vakava. Molemmat ovat Raision Vaisaaren koulun oppilaskunnan jäseniä. Kuva: Jori Liimatainen

Koronaepidemian alkuvaiheessa ihasteltiin koulujen digiloikkaa, mutta pian puheisiin levisi huolestuneisuus. Suurin osa peruskoulujen oppilaista on saanut koronavuoden aikana siivunsa etäopetuksesta. Yläluokkien oppilaille tekemämme kysely kertoo, että tekniikkaa on opetettu puolin ja toisin. ”Välillä tuntuu kun opettaisi opettajia, kun he eivät tiedä, miten jotain sovellusta tai ohjelmaa käytetään”, yksi koululainen vastasi.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Hämeen Sanomien jutut.