Uutiset

Toivottomien ruuhkien Moskova

Eräänä ruuhkaisena aamuna Moskovan yliopiston metroaseman lähellä muuan verryttelypukuinen mies hyppäsi keskelle tukkoon ajatettua risteystä ja alkoi ohjata liikennettä poliisin pampulla ja vihellyspillillä. Autoilijat tottelivat opastusta ja jonot rupesivat purkautumaan.

Kun jonot olivat lyhentyneet risteyksen molemmilta puolilta puolen kilometrin verran, paikalle tulivat oikeat liikennepoliisit ja veivät miehen mennessään. Moskovan kaupunki suuttui, kun juttu tuli lehtiin. Se uhkasi rangaista miestä virkavallan halventamisesta.

Moskova kasvaa koko ajan. Itse kaupungissa on 12,5 miljoonaa ihmistä, mutta koko urbaanilla alueella 17,1 miljoonaa. Moskovan liikenne arvioidaan vuosi toisensa jälkeen yhdeksi maailman pahimmista. Kansainvälisen Inrix-järjestön selvityksissä neljän miljoonan auton Moskova on toiseksi ruuhkaisin suurkaupunki. Vain Los Angelesissa autoilijat viettivät enemmän aikaa ruuhkissa kuin Moskovassa.

 

Moskovalaisilla on autoja toiseksi eniten asukasta kohti New Yorkin jälkeen. Auto on moskovalaisille merkki onnistuneesta elämästä. Moskovassa kerrotaan juttua automiehistä, jotka nukkuvat vain aamuyöhön ja lähtevät neljän–viiden aikaan autoillaan tyhjiä katuja pitkin työpaikoilleen. He ajavat firman autotalliin tai parkkipaikalle ja nukkuvat loppuyön autossaan.

Moskovalaisilla on tapana ajaa risteyksiä tukkoon. Meksikolainen ystäväni, joka asuu nyt Moskovassa, kertoi että Meksikon pääkaupungin hurjastelijat ovat herrasmiehiä moskovalaisiin verrattuna.

Moskovan ruuhkaisuus johtuu basaarimaisesta asemakaavasta. Moskovassa taloja on tehty sinne missä niitä on milloinkin tarvittu 1100-luvulta lähtien. Hevosliikenteen aikana Moskova oli toimiva eikä vallankumouksen jälkeenkään ruuhkia tunnettu. Vasta kun Neuvostoliitto kaatui, alkoivat liikenteen ongelmat.

Moskovan ympärillä on kolme leveää kehätietä ja uloimmaista neljättä rakennetaan. Kehät keräävät valtaosan liikenteestä, ja aina kun on rakennettu uusi kehä, on toivottu, että se ratkaisisi ongelmat.

Nyt on huomattu sama mikä muissakin suurkaupungeissa. Liikenne on kuin vettä. Se valuu jokaiseen tyhjään paikkaan sitä mukaa, kun tilaa tulee.

 

Kehäteillä ajomatkat ovat pitkiä, koska liittymiä ei voida rakentaa loputtomasti. Kun kehältä ajaa alas hevoskärryille tehtyyn basaariin, kapeilla kaduilla on usein ruuhka päällä. Monien liikenneasiantuntijoiden mielestä ruutukorttelit olisivat joustavampia.

Nyt karu totuus on paljastumassa mutta siihen moskovalaiset eivät ole vielä kypsiä.

Ruuhkaongelman voivat ratkaista vain autoilijat itse: heidän pitää jättää auto talliin ja käyttää julkisia.

Presidentti Vladimir Putin on alkanut välttää liikkumista mustien autojen letkoissa. Presidentti ottaa arvovieraita vastaan yhä useammin kotonaan kaupungin ulkopuolella Novo-Ogaryovossa.