fbpx
Uutiset

Tornioon voi tulla tänään 1 000 turvapaikanhakijaa

Turvapaikanhakijoita saapuu parhaillaan Tornioon Ruotsista lähes sadan hengen tuntivauhdilla. Ensimmäiset linja-autot Luulajasta saapuivat Tornion ja Haaparannan yhteiseen Matkakeskukseen iltapäivällä.

– Tultiin juuri tuolta Matkakeskuksesta ja sieltä lähti noin 150 ihmistä kävelemään hätämajoitukseen, kertoi SPR:n tiedottaja Pekka Reinikainen Torniosta iltapäivällä kahden jälkeen.

Paikallisen koulutuskuntayhtymä Lappian Yritystaloon on valmisteltu 180 hätämajoituspaikkaa ja palloiluhalliin 500 paikkaa.

– Lisäksi on reservi, jossa on 400 paikkaa, mutta sitä ei ole vielä valmisteltu ja näyttää, ettei sitä ole tarvettakaan käyttää. Meillä on hyvä valmius, Reinikainen vakuuttaa.

Hätämajoituksen tarve ei näytä kasvavan niin suureksi kuin on pelätty, sillä rajan yli tulevat turvapaikanhakijat pääsevät lakosta huolimatta jatkamaan matkaa etelään.

– Täältä lähtee busseja sekä Kemiin että Ouluun. Ja VR on ilmoittanut, että puoli kahdeksalta lähtee Kemistä juna etelään, joten suurin osa ihmisistä osti Matkakeskuksesta siihen lippuja, Reinikainen kertoo.

Sisäminiteri Petteri Orpo (kok.) kertoi iltapäivällä Helsingissä tiedotustilaisuudessa, että Tornioon odotetaan tämän vuorokauden aikana 800–1 000 tulijaa. Arvio perustuu hänen mukaansa Ruotsin viranomaisilta saatuihin tietoihin.

Reinikaisen mukaan ruotsalaisilta papeilta saatu arvio lähtee siitä, että päivän kokonaissaldoksi tulisi noin 800.

– Käsittääkseni heillä on aika hyvä käsitys tilanteesta, hän sanoo.

Lännen Media seuraa tilanteen kehittymistä Torniossa ja Kemissä koko viikonlopun.

Asiasanat

Menot