Uutiset

Tosimatkailija ei naura enää

– Mennäänkö sinne junalla vai bussilla? kysyi aurinkohattuun somistautunut jenkkileidi laivayhtiön myyntitiskillä. Hän oli lähdössä päiväristeilylle Tallinnaan, eikä tiennyt, millä kulkuvälineellä risteillään, vaikka seisoi satamaterminaalissa.
Matkamyyjä näkee kaikenlaista, mutta se leidi pääsi typerien turistien listan kärkeen suorilta. Hänen suoritustaan ei ole päihittänyt kukaan. Ei edes se brittipariskunta, joka riiteli tiskillä siitä, onko Tallinna Ruotsin pääkaupunki vai osa Venäjää.

Leidistä tuli legenda, ja matkamyyjä nauroi, että tuohon hän ei pysty ikinä. Hän oli nuori ja matkailualalla. Oli asunut Moskovassa, sairastunut denguekuumeeseen Afrikan viidakoissa ja kiitänyt yöjunissa halki Itä-Euroopan.

Enää ei naurata. Matkailun ammattilainen on löytänyt itsensä seuramatkalta, ja siltä reissulta ei ehkä ole paluuta.

Mutta kuinka siinä kävi niin?

Se oli tietysti vahinko. Maantietoa tunteva viriili nuori ei päädy aurinkolomalle rantakohteeseen, missä sataa vettä puolitoista viikkoa putkeen. Avarakatseinen alle kolmekymppinen ei syö juustolla kuorrutettuja ranskalaisia samassa ravintolassa keski-ikäisten saksalaisten kanssa. Vain uusavuton lähtee matkatoimiston saaristoristeilylle ja tajuaa vasta jälkeenpäin, että satamaan olisi voinut seuramatkabussilla matkustamisen sijaan kävellä sen kilometrin itsekin. Ja että laivalipun olisi voinut ostaa omatoimisesti kolmasosahintaan.

Vain matkailutaidoton idiootti voi tehdä kaiken tämän – tai mukavuudenhaluinen vanhus. On siis vain yksi selitys: tosimatkailijasta on tullut vanhus. Sillä ei se matka rehellisyyden nimissä ollut ihan täysi vahinko. Kun haluaa helpon loman ja saa sen, merkittävä rajapyykki elämässä on ohitettu.

Ansioitunut matkailija ei unohda hakea kirjastosta kohdemaan matkaopasta. Matkatoimistossa hän muistaa kysyä, mikä on kohteen keskilämpötila ja sademäärä. Tylsien päivien varalle taitava matkailija selvittää vaaralliset vuoristotiet, joilla voi pelätä henkensä puolesta paikallisen taksikuskin kyydissä. Ja viimeistään kun ne tylsät päivät tulevat, tosimatkailija tekee asialle jotain.

Matkamyyjä ei tehnyt asioille mitään. Hän unohti kaiken. Ja tämän kokoluokan mokiin voi syyllistyä vain tahallaan.

Hänestä ei yksinkertaisesti ollut siihen enää. Ei enää ikinä rinkan raahaamista ja vesirakkuloita hiertävistä sandaaleista. Ei kulttuurishokkeja ja eksymisiä vaarallisille kujille. Hän haluaa vain hotellin, joka on joka yö samassa paikassa, vähän aurinkoa ja ehkä hieronnan.

Tästä lähtien kaikki on mukavaa ja helppoa. Seuramatkabussilla pääsee perille turvallisesti. Opas ja matkamyyjä tietävät kaiken. Itse ei tarvitse tietää edes sitä, minne on menossa.