Uutiset

Tosipoliisi ei herrasmiesvarasta jahtaa

Rikostutkija Kari Suominen vietti äskettäin päivän sairaalassa. Syy ei ollut se, että hän olisi rikollista takaa-ajaessaan joutunut kolariin ja loukkaantunut sännätessään ulos räjähtävästä autosta. Tai että konna olisi tappelussa saanut huitaistua koukulla lakia leukaan, ampumahaavan aiheuttamisesta puhumattakaan.

– Mietin sitä sairaalaelämää katsoessa, että ei siitä saisi minkäänlaista ohjelmaa. Viisi minuuttia verikokeessa ja neljä tuntia sängyssä makaamista. Ei kauniita hoitajia ympärillä, eikä komeita lääkäreitä niin kuin ER:ssä. Niin kuivaa elämää. Samanlaista se on poliiseillakin. Jos meikäläisten työpäivästä yrittäisi tehdä filmin, niin se ei keräisi minkäänlaisia katsojalukuja, Suominen nauraa.

Television poliisisarjoissa on aina äkäinen pomo, skismaa työparien välillä ja ainakin se yksi poliisi, jolle säännöt ja määräykset on tehty kiertämistä varten.

– Jos minä kirjoittaisin sarjaa, niin näinhän se olisi tehtävä. Tavallisuus ei ole tarpeeksi raflaavaa. Ominaisuuksia on korostettava, niin kuin Linnakin teki Tuntemattomassa sotilaassa. Viihde ja todellisuus pitää pitää erillään.

Työtä, ei intohimoa

Suominen ei katso poliisisarjoja poliisina, jolla on omaa arkityökokemusta kohta 26 vuotta. Silti häntä ihmetyttää erityisesti amerikkalaissarjojen kollegoiden sitoutuneisuus työhönsä. Pahinta mitä sarjan rikostutkijalle voi tapahtua on, että hänen juttunsa siirretään toisen vastuulle, tai että hänet pakkolomautetaan virasta, koska suhde tutkittaviin kehittyy liian läheiseksi.

– Meillä ei ensinnäkään uhkailu passipoliisiksi joutumisesta toimi. Kaikki lähtisivät sinne onnesta kiljuen, koska passipoliisina tienaa paremmin. Ja ovensaranat vaan helähtäisi, jos sanoisin jollekin, että jätä virkamerkki ja ase tuohon pöydälle ja pidä pari viikkoa lomaa, Suominen hekottelee.

Tutkintaa pikakelauksella

Tämän vuosituhannen villitys sarjarintamalla ovat olleet yhdysvaltalaiset rikospaikkatutkintasarjat CSI’t. Suomisen on saanut huomata työssään, että suomalaiset ovat ottaneet ne omikseen.

– Asianomaiset kuvittelevat, että karvan tarkkuudella tutkiminen on tosielämää ja odottavat meiltä samaa. Sen verran minäkin olen Yhdysvalloissa käynyt, että tiedän maan olevan tietokonekannoiltaan ja tekniikoiltaan alkukantainen, ei lähelläkään Suomen tasoa.

Televisiopoliisit löytävät sormenjälkiä paikoista, joista niitä ei voi löytää ja pinnoista, joihin niitä ei voi jäädä. Kun sarjan laboratoriossa on kiire, saattaa dna:n tutkiminen kestää jopa muutaman tunnin. Tässä suhteessa Suominen myöntää melkein kadehtivansa tv-kollegojaan.

– Joskus sanon vaimollekin, että olisipa tosielämässäkin tuolla lailla. Tekninen rikostutkija tulee paikalle viidessä minuutissa ja kohta on lausunto sormenjäljistä ja aseesta. Kyllä olisi rikoksia helppo selvittää. Täällä jotakin dna:ta saa odotella… pidempään, heh, heh.

Ikä kyynistää

Kylmää rikosten maailmaa pehmentämään poliisisarjoihin käsikirjoitetaan yleensä pehmeää ihmissuhdemössöä. Joskus sijoitettuna työpaikalle, yleensä kotiin. Suominen ei ole pitkän uransa aikana ystävystynyt rikollisten kanssa, empatian ja sympatiankin kanssa alkaa tehdä tiukkaa.

– Inhimillisiä tunteita on kaikkia, uhreja ja tekijöitä kohtaan, mutta pakko myöntää, että kun ikää tulee, niin sitä kyynistyy.

Toisin kuin tv-maailmassa, ylivertaisen älykkäät, täydellisen rikoksen kehitelleet tekijät ovat Suomisen työssä harvinaisuuksia.

– Ne, jotka käyttävät älliä, eivät todennäköisesti jää kiinni. Eihän tässä työssä tehdä päätelmiä kuten Hercule Poirot tai Sherlock Holmes. Sen takia ei kannata poliisiksi hakeutua.

Valtaosa tämän osaston rikoksista on kännissä tehtyjä sähläyksiä tai ennakolta suunnittelemattomia riitoja ja tappeluja.

Esimerkkien päälle rikolliset Suomisen mukaan kuitenkin ymmärtävät.

– No ihan varmasti sarjat antavat ideoita. Onhan rikoksia tehty joskus ihan yksi yhteen. Sillä tapaa sarjat toimivat osittain opetusmateriaalina.

Columbo ja Barnaby

Ammattitieto ei kuitenkaan estä rikostutkijaa nauttimasta omaa alaa ammentavasta tv-viihteestä. Suominen itse katselee mieluiten saksalaisia ja englantilaisia poliisisarjoja, mutta kaikkien aikojen suosikki löytyy amerikkalaisesta runsaudensarvesta.

– Peter Falkin esittämä Columbo on jäänyt parhaiten mieleen. Columbo oli hahmona niin erinomainen. Mielellään katsoisin sen sarjan uusintana. Ja Midsomerin murhissa John Nettles näyttelee Tom Barnabya, joka voisi olla oikea henkilö. Ei ylinäyttelemistä, ei yliampumista. (HäSa)

Päivän lehti

31.5.2020