Uutiset

Trampoliini - naapurin kiusa

Tätä aikakautta leimaa voimakas itsekkyys.

Tällainen meillekin -vehje, jättitrampoliini, on sen tuottamista tutkituista riskeistä huolimatta saanut arvaamattoman suosion pientaloalueilla.

Trampoliinin jyskettä ja natinaa on saanut kuulla lähes päivittäin naapurin pihalta lisättynä lasten ja nuorten aiheuttamalla hälinällä ja vielä säestettynä koirien haukunnalla.

Jokin kummallinen piirre ilmiössä on, joka liittyy trampoliinin sijoituspaikkaan. Jotenkin se aina työnnetään mahdollisimman kauas oman pihan oleskelu- ja kahvipaikoista. Seurauksena on silloin, että sijoitus on lähellä naapuritontin aitaa ja samalla lähellä niitä paikkoja, joissa naapuri levähtäisi keskustelun ja kahvin kera.

Mutta kuinka usein rauhallisesti aloitettu kahvihetki keskeytyykään tylysti lapsilauman hälinään, kun se ryntää jyskyttämään trampoliinia.

Jotenkin luulisi trampoliinin pystyttäjän ajattelevan muutakin kuin omaa rauhaansa ja jälkikasvuansa ja ottavan vastuun siitä, että viihtyisyys säilyy koko kulmakunnalla.

Jos tontti on niin pieni, että voimisteluvehje vie siitä 60%, kannattaa harkita uudelleen vehkeen hankkimista.

Parhaita ja luonnollisia paikkoja ko. välineelle ovat urheilukentät ja voimistelusalit, jotka on rakennettu kuntoilua varten.

Jos kuitenkin on pakko rakentaa oma piha kuntoilualueeksi, tulee ottaa naapurit huomioon ja rakentaa järjestelyt niin, ettei aiheuta muille häiriötä.

Tätä aikakautta leimaa voimakas itsekkyys. Fiksu ihmisen tuntee siitä, että kokonaisuus on hallussa

Kokonaisuuden haltuun ottaminen tarkoittaa aina myös sitä, että ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön.

Ei lasten vihaaja

Hämeenlinna