Kolumnit Uutiset

Tre små troll lekte med en boll

Ruotsin tunnilta on jäänyt mieleen ainakin loru pallolla leikkivistä peikoista. Sillä ei kuitenkaan pötkitä kovin pitkälle.

Ruotsin ja Suomen yhteinen pitkä historia on sen sijaan historian oppitunneilta tuttu. Talvella kohuttu tv-sarja osasi kuitenkin poimia runsaasta materiaalista uusia näkökulmia ja mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Esimerkiksi hauska muistutus oli se, että vaakunaeläimemme Suomen leijona on alun perin ruotsalaisen Folkunga-hallitsijasuvun tunnuseläin. Sama hahmo esiintyy oikein kaksin kappalein Ruotsin valtakunnanvaakunassa.

Niinpä kaikki leijonatunnuksella isänmaallisuuttaan elämöivät kantavat kaulassaan alun perin ruotsalaista kuviota.

Keskustelun tuoksinassa on jäänyt epäselväksi, mikä ongelma siinä on, että historia on yhteinen Ruotsin kanssa.

Kaikilla mailla on yhteistä historiaa naapurien kanssa, meillä myös venäläisten, pohjoisessa norjalaisten ja etelässä virolaisten. Ylivoimaisesti kuitenkin eniten yhteistä on ruotsalaisten kanssa.

Sitä peruahan on suomenruotsalainen vähemmistömme ja toinen virallinen kieli.

Joku kahjo on saanut päähänsä ladella uhkauksia suomenruotsalaisille. Outoa ja todella hämmentävää. Toivottavasti tämä on vain yhden ihmisen paha päähänpinttymä.

Esimerkiksi Turkissa ja Irakissa kurdikoululaisilta on ollut kiellettyä käyttää koulussa äidinkieltään kurdia. Täältä Euroopan pohjoislaidalta olemme syvästi paheksuneet sitä ja antaneet ainakin irakilaisille turvapaikkoja.

Pitääkö suomenruotsalaisten nyt hakea turvapaikkaa Ruotsista?

Lukiossa meille opetti ruotsia Mosse vai pitäisikö kirjoittaa Måsse. Hän moitti meitä siitä, että pidämme kynttiläämme vakan alla. Paljon paremmin olisimme oppineet ruotsia, jos aihe olisi kiinnostanut.

Uskomus, että pärjää pelkällä englannilla, periytyy sitkeästi sukupolvesta toiseen.

Kuitenkin asumme niin lähellä Ruotsia, että todennäköisyys joutua tai päästä tekemisiin ruotsia puhuvien kanssa on suuri. Tuntuu tyhmältä kommunikoida englanniksi avioliiton kautta saatujen ahvenanmaalaisten sukulaisten kanssa.

Tosin Ahvenanmaalla tapahtuu ylilyöntejä toisen suuntaan. Suomenkielen yleistymistä pelätään liikaakin.

Ehkä koulun pitäisi sittenkin luopua pakkoruotsista. Pakko herättää alitajuisen vastustuksen. Tällöin ne, jotka haluavat opiskella ruotsia, saisivat työmarkkinoilla etulyöntiaseman.

Kaksikielisyydestä ja ruotsin virallisesta asemasta ei pidä luopua. Se sitoo meidät pohjoismaisten kansojen perheeseen, johon kuulumme.

Virokin hinkuu Skandinaviaan. Maan länsirannikolla sijaitsevissa saarissa paikannimistö on edelleen ruotsinkielistä, sillä Virolla on ollut oma Rannarootsinsa.

Sieltä vain kansa pakeni veneillä länteen toisen maailmansodan melskeissä.