Uutiset

Triathlonistit kesäillassa

Kaj Söderholm ajalla 31.00 ja Henrika Parviainen 34.51 urakoivat keskiviikkoiltana Hauhon Jokamiestriathlonin kilpasarjojen voittajiksi. Matkat olivat 200 metriä uintia, 10 kilometriä pyöräilyä ja 3 kilometriä juoksua.

– Loistava kyläkisa, paljon yleisöä ja mukana monenlaista kilpailijaa. Ja unelmakeli, hehkutti Söderholm.

Hän ratkaisi voiton juoksuosuudella ja ihasteli Hauhonselän lämmintä vettä (+26).

– Kovia nimiä ja kovaa mentiin. Lyhyt uinti ja pyöräilyn peesaus eivät tehneet eroja. Tavoitteena ollut reittiennätys jäi tekemättä, mutta ensi vuonna uudelleen. Havaijilla olin M40-yhdestoista ja nyt tavoitteena on ensi vuoden MM-kisat.

Miesten kakkonen oli Rauno Koski (+0.11), kolmas Mika Somppi (+0.14) ja neljäs Lammin Säkiän Henri Lehtomaa (+0.17).

Kolmen lajin taitaja

Naisten ykkönen, 17-vuotias Henrika Parviaine, kilpailee uinnissa, kävelyssä ja triathlonissa, eikä osannut nimetä vielä päälajiaan.

– Viime viikonlopun Kalevan kisoissa oli kävelykisan neljäs ja ensi viikonloppuna on SM-triathlon. Tämä oli hyvää verryttelyä, alusta asti sai mennä täysiä.

Viime vuoden voittaja, hämeenlinnalainen Jenni Mattila, paransi aikaansa yli minuutilla ja kiri juoksuosuudella Parviaisen reilun minuutin eron kiinni, mutta jäi loppukirissä neljän sekunnin päähän. Kolmas oli Erika Parviainen (+0.33).

Lammille sarjavoitot veivät Roosa Vantaala (N14, 40.26) ja Jouni Vantaala (M50, 33.54). (HäSa)

Asiasanat